Sauli Niinistön kannatus jatkanee laskuaan!

Kyllä ne äänestäjät varmasti jossain määrin nyt harmittelevat jotka ovat käyneet jo ennakkoon äänestämässä istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä. Tai niin no, eivät varmasti kaikki mutta uskon, että noita harmittelijoita on tuohon joukkoon tullut kohtuullinen määrä lisää eilisen YLEn uutisen jälkeen.

Niinistö kun näyttää olevan ehdokasjoukon ainoa joka hyväksyy suuret tuloerot. Eipä silti, ei presidentti sisäpolitiikasta mitään päätä, joten väliäkös sillä. Itse asiassa kyllä presidentillä käytännössä kuitenkin on myös sellaista arvovaltaa, tai ainakin Niinistöllä on ollut, jonka turvin voi sisäpolitiikkaankin vaikuttaa.

On kuitenkin vielä paljon äänestäjiä jotka eivät vielä ole ääntään antaneet. YLEn julkistaman uutisen jälkeen ainakin minä pidän nyt melko todennäköisenä, että vaaleissa tullaan käymään toinen kierros, kuten jo joskus aiemmin eräässä blogikirjoituksessani pikkasen povailin. YLEn julkistama uutinen väistämättä syö Niinistön jo muutenkin laskussa ollutta kannatusta.

Onneksi toiselle kierrokselle ei pääse ainakaan Matti Vanhanen – siitä pitää osaltaan huolen viime aikoina paljon julkisuudessa ollut aktiivimalli, ja mallin jatkosuunnitelmat. Sipilälle kiitos!

Niinistön kannatuksen laskusta, ja toiselle kierrokselle päätymisestä(?), lienee osaltaan kiittäminen myös Niinistöä itseään – mitäs meni haukkumaan perussuomalaiset tuolloin perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. Toisenlaisella taktiikalla perussuomalaiset olisivat nyt ilman omaa ehdokasta (Huhtasaarta) ja tukisivat Niinistöä. Tämän voinevat vahvistaa niin Halla-Aho kuin TV:n uutishistoria. Toisaalta: onneksi kävi juuri kuten kävi.

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu