Ensi perjantain (2.2.) poliittiset lakot peruttava!

Suomessa aiotaan ensi perjantaina lakkoilla laajasti. Lakolla on tarkoitus vastustaa vuoden alusta voimaan tullutta aktiivimallia. Lisäksi ajatuksena on kuulemma vaikuttaa siihen miten aktiivimallia koskeva kansalaisaloite aikanaan eduskunnassa käsitellään.

Yhteiskunnan kannalta parasta olisi perua lakot – kyllä vastustus on nyt jo tullut riittävästi kuulluksi, kaikille. Lakoilla tuskin saavutetaan mitään enempää. Sen sijaan lakot haittaavat yritysten ja koko yhteiskunnan toimintaa. Lakot myös vievät rahaa pois kulutuksesta ja vähentävät kasvua – mikä sinällään ei ole pelkästään huono asia.

Ehdottomasti ainakin liikenteeseen kohdistuvat lakot pitäisi nyt heti päättää perua. Se olisi järkevää, ja vähintä mitä fiksut asioista päättävät ja asioista perillä olevat tahot voisivat tehdä. Se mahdollistaisi myös sen, että perjantain mielenosoituksessa voisi olla suurempi väkimäärä, siellä voisi sitten olla myös Birgitta Valonen.

* * *

Tulipa mieleeni tässä lopuksi vielä todeta, että tämä on mielestäni sellainen asia mihin joku ns. arvojohtajakin voisi ottaa kantaa. Sanoa painavan sanansa.

* * *

Jorma Moll kirjoitti asiasta hyvin, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuohon kirjoitukseen antoi erinomaisen kommentin Pekka Pylkkönen joka totesi mm.: "Tässäpä rakentava ratkaisu: työlliset tekevät normaalisti perjantaina työnsä ja lahjoittavat tuon päivän tulot aktiivimallin "uhreille". Se riittää kevyesti. Mikään ei silloin muuttuisi entiseen nähden, työlliset maksaisivat edelleen työttömien viulut, vähän suorempaan vain. Tämä indikoisi myös hallitukselle että työlliset ovat oikeasti halukkaita antamaan isomman osan tuloistaan työttömille, eli kaatamaan aktiivimallin."

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu