Vilauta niin annan!

Kyllä, puhun totta. Tai puhuisin totta jos olisin nyt töissä. Mutta missä minun pitäisi olla töissä, että Sinä saisit vilauttamalla jotain hyötyä? Itse asiassa vilautin eilen kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla siitä ei ollut mitään hyötyä. No ei ollut toisellakaan kertaa.

Vilauttaminen ei siis riittänyt, sitä myyjäkin harmitteli. Ei se vaan aina riitä, ja hyvä niin. Olen kuitenkin varma siitä, että sain luvatut alennukset vaikka vilauttaminen ei onnistunut, ja hyvä niin.

Köyhä kun olen niin ostokseni yleensä maksavat alle 25 euroa, jonka saan yleensä kuitattua lähimaksulla. Joskus, aika ajoin, kuitenkin, lähimaksajankin on pakko laittaa kortti lukulaitteeseen ja syöttää PIN-koodi [lyhennys mistä?] jotta saa ostokset maksettua. Hyvä niin.

Vilauttaminen ei siis aina riitä. Hyvä kun yleensä riittää.

Voin silti suositella: kassalla kannattaa vilauttaa, se takaa edullisemman hinnan ja nopeuttaa!

Alennusta saa siis aina kun vilauttaa. Kannattaa siis vilauttaa koska silloin kauppa antaa alennusta.

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu