Olenko minä syyllinen – osasyyllinen – syytön?

Kaikella on aikansa. Kaikella on paikkansa. Jopa minulla. Väinö Hirvelä kirjoitti aamuyöstä sananvapaudesta. Sananvapaus on tärkeä asia. Kynä voi olla, kuten tiedämme, miekkaa "terävämpi" ase. Näppäimistö voi olla hävittäjää voimakkaampi ase. Kirjoittamalla voimme muuttaa maailmaa. Olenko minä tehnyt niin?

Olenko siis muuttanut maailmaa?

Kyllä olen. Takuuvarmasti olen. Sitä en tiedä olenko tehnyt niin tuon edellä linkittämäni kirjoituksen avulla. Muistelen kuitenkin, että YLE kirjoitti aiemmin teksti-tv:oon samaan tapaan kuin MTV tekee yhä – paitsi kun on kyse lämpötiloista.

Olenko oikeassa muutoksen ajankohdasta? Tapahtuiko se, siis väliviivan poistuminen, tuon vapaavuoroon kirjoittamani blogitekstin jälkeen? Ja jos niin miksi? Olisiko olemassa parempi tapa?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu