Työtyvyttömyyseläkeläiset takaisin töihin!(?)

"Työkyvyttömänä pidetään tätä lakia sovellettaessa henkilöä, joka on sairauden, vian tai vamman takia kykenemätön tekemään tavallista työtään tai muuta siihen verrattavaa työtä, jota on pidettävä hänen ikänsä, ammattitaitonsa sekä muut seikat huomioon ottaen hänelle sopivana ja kohtuullisen toimeentulon turvaavana."

Lautakunta ei siis kerro minkälaiseen työhön henkilö sen mielestä olisi soveltuva. Sen verran voin ko. tapauksesta tässä yhteydessä todeta, että ko. henkilö ei kykene esim. säännölliseen päivärytmiin.

Ainoa viittaus soveltuviin töihin on: "selviää edelleen oman talouden hoidosta".

PÄÄTELMÄ

Jos työkyvyttömyyseläkkeellä oleva henkilö kykenee itse suoriutumaan oman taloutensa hoidosta niin hän on väärällä perusteella eläkkeellä. Tottakai tuolloin kykenisi työkseen vaikka hoitamaan jonkun toisen taloutta, toimimaan ikään kuin vaikkapa kodinhoitajana? Tottakai silloin vaivatta suoriutuu myös sellaisista töistä jotka ovat oman talouden hoitoa kevyempiä – mitä ne ovat?

Niin – moniko työkyvyttömyyseläkkeellä oleva hoitaa itse oman taloutensa?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu