Plagiaatti Laura on oikeassa!

Lauraa syyteään taas samasta vanhasta asiasta. Hän on kopioinut osan gradustaan. Viimeisempien väitteiden mukaan jopa 30%. Huhtasaari itse vakuuttaa, että hän on gradunsa tehnyt täysin tuolloisten ohjeiden mukaan. Uskon häntä, entä Te muut?

Laura itse kirjoittaa viimeisimmässä blogissaan mm. seuraavaa: "Ihminen luo mediassa olleiden tietojen perusteella mielikuvia henkilöistä ja kuva täydentyy omassa päässä, lisättynä omat ennakkoluulot. Meistä kukaan ei ole ennakkoluuloista vapaa. "

Nyt pitää ensimmäiseksi oikaista Lauraa tuon väitteen suhteen: "Meistä kukaan ei ole ennakkoluuloista vapaa". Laura on väärässä – minä olen ennakkoluuloista vapaa. Tai no, vähän riippuu siitä mistä puhutaan…

Siinä plagiaatti Laura on aivan oikeassa, että valtaosa ihmisistä luo mediassa olleiden "tietojen" perusteella mielikuvia jotka täydentyvät aina kunkin henkilön oman ajatusmaailman mukaisesti mitä mielikuvituksemmisilla tavoilla. (Olenkohan tulkinnut Lauraa oikein?). Vaikka olisin tulkinnut väärinkin niin noin se menee. Voin asian vakuuttaa kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Rohkenen väittää, että valtaosa Lauraakin nyt suureen ääneen syyttelevistä on sellaisia, jotka eivät edes tiedä mikä gradu on. Onnekseen ovat peruskoulun (tai vastaavan) käyneet jotta ovat kirjoittamaan oppineet. Ajattelemaan eivät ole oppineet (ainakaan kovin hyvin). Mutta he kokevatkin yhdeksi keskeiseksi elämäntehtäväkseen muiden mollaamisen. Mollaamisen onnistuessa heille tulee hyvä mieli, ja sehän on tärkeintä!

Niin no… kyllä noita mollaajia löytyy myös toimittajista.

Aiheen sivusta: suomalaisten koulutustasoa pyritään nostamaan. Hyvä niin. Kokemukseni mukaan yliopistotutkinnon suorittaneilla on paremmat valmiudet ajatella itse ja myös kyseenalaistaa väitteitä.

Ihmisen pitää osata ja uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Olen sanonut ennenkin, ja sanon taas; ei pidä kaikkea purematta niellä. Tuollaisia ja monenlaisia muitakin syytöksiä, milloin kenestäkin, esittävät liian usein ajattelemattomat tomppelit, joita voisi vaikkapa vajakeiksi kutsua – eikö? (ei savua ilman tulta).

Lauran gradu on jo pariin kertaan tutkittu – koska se muuten onkaan tehty? Onko Laura rikollinen? Millainen rikoksen pitäisi olla, jotta sitä tutkittaisiin näin monen vuoden jälkeen täysin sivullisen henkilön tekemän ilmiannon perusteella?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu