Miksi vanhukset ovat itsekkäitä? Onko syynä: Antti Rinne (sdp.) ja populismi

"Vanhukset ovat ikänsä kaiken auttaneet toisia pyyteettömästi ja ilmaiseksi. He olisivat ansainneet saman omalle kohdalleen." kirjoitti Katriina Kajannes blogissaan eilen. Myöhemmin hän tarkensi, että tarkoitti niitä vanhuksia jotka hän tuntee. Minä puolestäni totesin olevani pääosin samaa mieltä.

Totuus kuitenkin on, että vanhuksissa on paljon itsekkäitä ihmisiä, tyyliin: kaikki meille, ettei mene liikaa lapsille. Vaikkakin juuri nuo nykyvanhukset ovat niitä jotka ovat olleet päättämässä: kaikessa päätöksenteossa on etusijalle asetettava lapsen etu. Ovatko nykyvanhukset pyyteettömästi valmiita asettamaan lapsen edun etusijalle, vai pitäisikö mieluummin korottaa eläkkeitä,  kuten Antti Rinne on populistisesti ääntenkalastelutarkoituksessa todennut.

Sakari Muurinen kirjoitti kolumnissaan (kuva) lauantaina 12.5.2018 mielestäni täysin nappiin osuneita päätelmiä, kuten: "Kun populisti ryhtyy kiihotuspuuhiin eläkeläiset ovat paras kohde. Kun pitää  leikata sakset osoittavat ensimmäisenä nuoriin…"

Muurinen esitti myös hyvän kysymyksen: "Millainen meteli siitä syntyisi, jos seuraavissa säästötalkoissa kajottaisiin nuorten sijaan vanhojen ihmisten etuuksiin. …" Erinomainen pointti, jota vanhusten tulisi joukolla pohtia, ja antaa tuohon myös yhteinen vastaus. Onko vanhuksista tekemään oikeudenmukaisia päätelmiä siitä mihin säästöjä pitäisi kohdentaa – kenelle pitäisi suunnata lisää apua? Lapsille, lapsiperheille, opiskelijoille, vaiko "kääkille"?

Mielestäni vanhus on fiksu jos kannattaa aikoinaan esittämääni näkemystä, jonka mukaan vaaleissa äänestäjän äänioikeuden tulee olla jossain suhteessa siihen, kuinka kauan hän mahdollisesti joutuu tulossa olevista päätöksistä kärsimään.

Lapsissa on tulevaisuus – onko, jos vanhukset saavat päättää, tai tottakai on, mutta millainen?