Köyhän euro on 20 senttiä?

Tuli taas katsottua uutiset. Siniset ja vihreät olivat äänessä. Selväksi tuli ainakin se, että köyhän euro on kaksikymmentä senttiä. Noin ajatellen naisen on kannattavampaa mennä töihin jos ei ole köyhä – saahan hän sen kuuluisan 80 senttiä siinä missä mies saa 110?
Perustulo jokaiselle… – kannatan ajatusta. Se pitää toteuttaa HETI NYT KIITOS!
Olen itsekin köyhä. Olen myös työkyvytön, paitsi vakuutuslääkäreiden mielestä. Oma lääkärini on jo vuosia ollut toista mieltä. TOTTA KYLLÄ olen aina välillä jopa täysin työkykyinen.
PAKKO(?) sanoa: minuun ei kannata luottaa. Siitä johtuen olen tehnyt päätökseni viime vuoden lopulla. Tuo päätös on luettavissa kotisivullani ja se kuuluu: "Olen lopettanut kaikenlaisissa asioissa avustamisen ja asiamiehenä toimimisen"
Toimin kuitenkin – kyllä joo, mutta tuloksia en nykyisin lupaa. Mutta takaisin asiaan: kannatan kansalaispalkkaa. Sen avulla voisimme saada tulonsiirrot kohdalleen. Kansalaispalkka edellyttäisi verotuksen kiristämistä, tavallaan. Kansalaispalkka kuitenkin takaisi sen, että köyhäkin saisi joka eurosta, jonka työllään ansaitsee, käteensä ainakin naisen 80 senttiä.
Naiset eivät, eikä kukaan muukaan, aina saa käteensä edes sitä 20 senttiä.
>….. mielipiteeni ovat kummallisia.
ooo
Skaas kemmonitt olla knas kammuisilla?
Ilmoita asiaton viesti
Voihan sen ajatella kuten optimistikin. Jos köyhä tienaa 200€ ja saa almuja 800€, hänen euronsa on viisi euroa. Jos rikas tienaa 5000€ kuussa mutta maksaa siitä puolet veroina, hänen euronsa onkin enää 50 senttiä.
Ilmoita asiaton viesti
Aina voi päätellä ja olettaa. Jälkimmäistä ei pitäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei rikkaat niin tyhmiä tai laskutaidottomia ole kuin luulet. Oman kokemukseni mukaan 2500 €/kk nettoansioihin pääsee jo 3000 € bruttotuloilla ja tulojen kasvaessa verosuunnittelun ja vähennysten hyödyntäminen vain helpottuu, joten tyhmä tai taitamaton on, jos maksaa 5000 € tuloista enemmän kuin 15 % veroja.
Ilmoita asiaton viesti
Oletan, että tuo ”Ei rikkaat niin tyhmiä tai laskutaidottomia ole kuin luulet” pitää pääosin paikkansa.
En pidä varakkaita/rikkaita yleensä tyhminä tai laskutaidottomina, mutta toki sellaisiakin tuohon ryhmään varmasti kuuluu.
Ilmoita asiaton viesti