Jussi Halla-aho: "Verotetaan ankarasti keskiluokkaa"

Jussi Halla-aho kirjoittaa tuoreen Perussuomalainen lehden kolumnissaan keskiluokan verokapinasta ja köyhistä. Halla-aho toteaa kolumnissaan mm. seuraavaa: "Ongelma on siinä, että ankarasti verotettu keskiluokka on se ryhmä, jolta julkinen valta kerää suurimman osan tuloistaan." – – "Tässä tapauksessa siis verotetaan ankarasti keskiluokkaa, jotta voidaan rahoittaa tulonsiirrot vähän ansaitseville tai työttömille."

Halla-aho näyttäisi olevan sitä mieltä, että keskituloisten verotusta pitäisi keventää jolloin keskituloisille jäisi enemmän rahaa kulutukseen, se lisäisi mm. palvelujen kysyntää ja vähentäisi sitä kautta työttömyyttä ja parantaisi siten pienituloisempien asemaa.

Mielestäni samaan tai jopa parempaan tulokseen voitaisiin päästä sillä, että kevennettäisiin pienituloisten verotusta. Sekin lisäisi kysyntää, ja tekisi sen jopa varmemmin. Keskituloinen kun saattaisi jopa laittaa verotuksen keventämisen tuomat lisäeurot vaikkapa säästöön.

Samaisessa perussuomalainen lehdessä on juttua parista keskituloisesta perheestä jotka valittelevat juurikin sitä, että rahaa ei tahdo riittää ulkomaanmatkaan edes kerran vuodessa. Toinen perhe toteaa lisäksi: "Emme edes käytä kunnan tarjoamia terveyspalveluita, vaan aina yksityisiä". Joopa joo, voisi siinäkin olla tuolle perheelle yksi tapa säästää kun alkaisi käyttää niitä verovaraon kustannettuja palveluita kalliiden yksityisten sijaan?

Haastateltu viisihenkinen perhe kertoo, että verojen jälkeen perheelle jää 4600 euroa kuukaudessa. Asumiskulut lainanlyhennyksineen ovat 1600 euroa kuukaudessa! Perhe asuu Iisalmessa jossa Kelan hyväkymät asumiskulut viisihenkiselle perheelle ovat 845 e/kk. Mikäli perhe asusi tuon hintaluokan (845e/kk) vuokra-asunnossa niin perheelle pitäisi toimeentulotukisäädösten mukaan jäädä vuokran jälkeen käyttöön noin 2000 euroa josta pitäisi itse maksaa sähkö ja vesi.

Ruokaan perhe kertoo käyttävänsä 280e/hlö/kk. Ilmeisesti syövät sisäfilettä kermakastikkeen kera joka päivä (9,30e/pvä). Lapset tottakai syövät lisäksi kouluaterian aina koulussa. Kesäloma tuo siis lisäongelman?

Ihmetellä pitää miten köyhät pärjäävät kun keskituloisillakin on noin vaikeaa?

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu