Olenko pikkaisen hassu? Vai oikein aikalailla?
Tällainen minä olen. Kirjoitan ehkä liikaa blogeja – kirjoitanko? Lisäksi kirjoitan aina silloin tällöin itsestäni, kuten jotkut ovat saattaneet huomata, ja saattavat muistaa? Onneksi en ole ainoa joka saattaa satunnaisen kirjoittamisen sijaan pukata tänne jopa kolme kirjoitusta parhaana päivänä – taidan olla tuonkin määrän joskus ylittänyt. Minulla kun vaan on omanlaiseni näkemys niin moneen asiaan ja haluan sitä impulsiivisesti toitottaa.
Olen siis impulsiivinen ihminen. Minulla on tuosta oikein psykologin lausunto. Miten se sitten näkyy – en tiedä. Itse asiassa harkitsen aina melko tarkkaan asioita ennen kuin mitään teen. Tai no jaa – eilen eräs nainen soitti minulle ja kysyi lähtisinkö hänen luokseen karaokea laulamaan. Heti suurempia miettimättä totesin: tottakai. Ja niin minä sitten myös menin ja lauloinkin muutaman kappaleen. Tykkään laulaa!
Tykkään myös kirjoittaa. Jos en tykkäisi niin en kai täälläkään (liikaa ainakaan) kirjoittaisi. En myöskään olisi kirjoittanut kirjaani: Tinkimiehen Rakkauskirja, jos en kirjoittamisesta jollain tapaa nauttisi. Vai onko se se kirjoittaminen mikä on kivaa – vai onko se kuitenkin jokin muu asia – vaiko sekä että?
Minulla on muitakin diagnooseja!
Ajoittain käytän alkoholia. En kylläkään edes joka viikko. Tiedän paljon ihmisiä jotka käyttävät alkoholia viikottain – joka viikonloppu, tai silleen. Minulla kuitenkin on asiasta diagnoosi: alkoholin haitallinen käyttö. En oikein jaksa muistaa koska tuollaisen diagnoosin joku lääkäri on minulle antanut, mutta siitä saakka kun sen ensimmäisen kerran sain se on mukanani seurannut. Olen ollut välillä juomatta viikkoja, kuukausia, jopa vuosia, mutta aina vaan tuo diagnoosi pysyy mukana kuvioissa.
Aiemmin minulla oli myös kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se on muuten parantumaton sairaus. Miten voin siis kirjoittaa, että minulla se oli, eikä siten ole enää? Noin siksi, että lääkäri sitten jossain vaiheessa päättikin, että ei minulla tuota sairautta olekaan. Minulla onkin sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. No väliäkös tuolla: häirikkö olen kuitenkin. Diagnostiikka toimii, ja lähtökohtaisesti hyvin onnistuu?
Mikä on sopivaa?
Onko ylipäätään sopivaa näin yht'äkkiä impulsiivisesti kirjoittaa tänne blogiinsa tällaisia juttuja itsestään? Aika ajoin saan lukijoilta sähköpostia. Kiitos kaikille jotka ovat rohjenneet viestejä minulle lähettää. Eräässä hiljattain tulleessa viestissä todettiin: "Ensiksikin kiitos bloggailuistasi, niitä on hauska lukea. Ajattelet mielenkiintoisesti asioita. Ehkä olen itsekin jonkinasteen perushullu ja siksi olen mieltynyt tapaasi pohtia ja kirjoittaa asioista suoraan." Tuollainen viesti todellakin piristää mieltä ja antaa voimia jatkaa.
Todellakin – kuten alussa totesin: bloggaan ehkä liikaa, mutta en ole ainoa jolta aika ajoin ilmestyy "kaksi blogia päivässä", joskus jopa kolme. Mutta onko se liikaa? Toisinaan saatan olla muutaman päivän kirjoittamatta. Mikä olisi sopiva "keskiarvo"?
Tällaisia tällä kertaa aamuyön tunteina ajatteli, kirjoitti, ja pohti,
"perushullu professori"
Kiitos noista yhteystiedoistasi. Tarkoittaa kaiketi sitä, että työkuntoa ja -intoa taas riittää sekä haasteita otat vastaan kuten aiemminkin.
Ilmoita asiaton viesti
Intoa ainakin on. Mutta kuten sivuillani totean: ”Otan rajoitetusti toimeksiantoja uusilta asiakkailta. Sähköpostineuvonta maksutonta!”
Ilmoita asiaton viesti
Mitä eroa on tinkimiehellä ja vonkamiehellä ja miten ”Vonkamiehen Rakkauskirja” eroasisi tuosta kirjoittamastasi?
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea sanoa, olisiko mitään eroa. Tinkimies kuitenkin nimenä viittaa enemmän tiettyyn paikkaan kuin tapaan toimia.
Ilmoita asiaton viesti
Liittyvätkö tinkimiehen seikkailut tinkimaitoon ja mahdollisiin mahanpuruihin vai sydänsuruihin ?
P.S. Ei kannata ruveta tinkimään vapaan tajunnanvirran blogituotannosta.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä vastaus kysymykseesi selviää täältä:
https://books.google.fi/books/about/Tinkimiehen_Ra…
Pätkä kirjasta:
”Kaupassa sitten kun kalatiskillä olin niin katselin kaloja. Kovin olivat suurikokoisia kaikki. Myyjä kun paikalle ehti niin hänelle totesin, että mikähän noista olisi pienin. Myyjä tuumasi, että aika isoja ovat kaikki, mutta hän voisi takahuoneesta katsoa, josko sieltä löytyisi joku sellainen lähemmäs kiloa oleva yksilö. Kiitos, hyvä, minä tuumasin, ja myyjä meni takahuoneesta kalaa katsomaan, ja kyllähän sieltä löytyi tällaisen yksinäisen miehen talouteen sopiva kilon ja kolmesataa grammaa painanut yksilö. Olin tyytyväinen.”
Ilmoita asiaton viesti
Tulee mieleeni että blogistin tapaisia kirjoittajia on toki muitakin, niin ja henkilöitä joiden ajatuksien kulku on muutenkin samantapainen.
Heitä on monenlaisissa yhteiskunnallisissa asemissa, mutta mieleeni tulee nyt ainakin eduskunnan entinen puhemies ja presidenttiehdokas Riitta Uosukainen, jonka ajatuksenjuoksu kulkee mielestäni ajatusvirran tapaan.
Itselläni on tuo sama ominaisuus. Kun innostun alan höpöttelemään niitänäitä. Sen huomaa parhaiten siitä että muut eivät pysy oikein perässä, mikä on minulle suuri ihmetyksen aihe.
——————————-
Blogiosti suonee anteeksi että puhun itsestäni, vaikka aiheena onkin blogisti. Jos en saa anteeksi, niin sitten voi heti lopettaa tämän viestin lukemisen, sillä aion kaiken uhallakin jatkaa itsestäni puhumista. Varmaan siksi että en ulskaalla lähteä blogistin tilaa muutenkaan analysoimaan.
Sitä en ymmärrä miten Uosukainen ja muut tajunnanvirrassa ajelehtivat pystyvät tekemään yhteistyötä muiden ihmisten kanssa, mutta pakkohan sen yhteistoiminnan on olla onnistunutta, muuten ei niihin asemiin voi nousta.
Itse en pysty tajunnanvirtatekniikalla minkäänlaiseen yhteistyöhön, enkä yhteisymmärrykseen muiden ihmisten kanssa. Avainsana tässä yhteisymmärryksessä on minun kohdallani sellainen asia mitä voi kuvata sanalla ”hoksata missä mennään” tai ”jutun juonen tajuaminen” pitää saada ”juonesta kinni”. Jos ei tajua sitä ”juonta” millä yhteistoiminta toteutuu, ei voi oikein nauttia siitä yhteistyöstä.
Se on vähän sama kirjaa lukiessa. Jos tajuaa kirjailijan ajatuksenjuoksua, pystyy olemaan mukana kirjan tapahtumissa jotenkin täydellisemmin. Muussa tapauksessa lukeminen on jotenkin mekaaninen tapahtuma. Jos otan esimerkin suomalaisesta kirjallisuudesta niin tajuan Linnan, Waltarin ja Päätalon ja joidenkin muiden tekstejä, ymmärrän jutun juonen, mutta esimerkiksi kansalliskirjailija Aleksis Kiven lukeminen ei onnistu samalla tavalla. Suomalaisia nykykirjailijoita en tajua ollenkaan, onneksi ulkomailta löytyy tarpeeksi kirjailijoita joiden kirjoitusten ”juonesta” olen päässyt kiinni, niin ettei tarvitse elää suomalaisten kirjailijoiden varassa.
Työelämässä on ollut pakko pyrkiä pääsemään työn kannalta tärkeimpien ihmisten ajatusten ”juonesta kiinni” ja olen huomannut että se voi kovalla ajatustyöllä onnistua vaikka lähtökohdat olisivat olleet miten mahdottomalta tuntuvat tahansa.
———————
Lopuksi haluan vielä palata blogin aiheeseen, eli blogistiin.
Vaikka itse olenkin, kuten ylempänä sanoin, taipuvainen ajatusvirrassa ajelehtimiseen. Ei ole helppoa lähteä ajelehtimaan sen toisen ihmisen omaan ajatusmaailmaan. Asian ydin on siinä että pääsee ”juonesta kiinni”, mutta jos jutussa ei ole mitään juonta, kuten ajatusvirrassa ajelehtivalla ei ole, niin ”juonesta kiinni saaminen” ja ”juonesta kiinni pitäminen” on kyllä hankalaa. Blogistin kohdalla en ole sitä edes yrittänyt, kuten joskus tärkeiden työkumppaneiden kohdalla on ollut pakko yrittää.
En tiedä onko tässä nyt mitään järkeä, mutta tällaisia ajatuksia mieleeni nyt tuli ja kai tämäkin oli eräänlaista ajatusvirtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Oikein hyvä kirjoitus!
Ilmoita asiaton viesti
Juu, sinulla on itse asiassa samankaltaisuuksia blogistin kanssa, mutta Vehmaskankaalla ne erityispiirteet korostuvat hiukan enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi minulla on virallinen diagnoosi 😀
Ilmoita asiaton viesti
”Onneksi minulla on virallinen diagnoosi :-D”
Sen verran mitä niistä luin, niin ei kannata luottaa niihin diagnooseihin. Ne on vain ihmisten tekemiä, toisten kaltaistemme ihmisten, joiden tiedot näistä asioista ovat vähäiset ja ymmärrys vielä vähäisempää. 🙂
Vaikka ne wiralliset diagnosijat eivät ymmärtäisi tapauksesta yhtään mitään, niiden pitää yrittää wirkansa puolesta antaa joku diagnoosi ja se voi sitten olla mitä vain …….. se diagnoosi.
Kannattaa diagnosoida itse itsensä jos wirlliset diagnosoijat ovat tyhmiä, eivätkä pääse ”juonesta kiinni”.
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin noin, ja siksi kai diagnoosini on matkan varrella muuttunutkin – tai siksihän se on muuttunut vaikka ap. diagnoosi oli puolen vuoden tutkimusten tulos.
Itse pidän itseäni ihan normaalina ihmisenä paitsi että joskus on univaikeuksia, joskus en jaksa mitään tehdä, joskus on ns. ajatuksenrientoa, mutta ei sitä ulkopuolinen huomaa.
Siihen, että sitä ei ainakaan helposti huomaa vaikuttaa varmasti sekin, että olen kuitenkin ujo ja arka mies – vaikkakin suurillekin väkijoukoille joskus esiintynyt.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse pidän itseäni ihan normaalina ihmisenä.”
Siinähän se omadiagnoosi jo tulikin.
Siihen kannattaa luottaa.
Mutta jos kommunikointi muiden kanssa alkaa tökkimään, niin siihen pitää sitten kiinnittää huomiota, että pääsee ”juonesta kiinni”, eli pitää yrittää tavoittaa se ajatusmaailma missä se kanssaihminen vaeltelee kenen kanssa pitäisi tulla toimeen.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä pärjää hyvin kenen kanssa tahansa. Keskustelen mistä tahansa. Tuttujen kesken olen se jonka mielipidettä aina kysytään.
Smalla talkissa olen kyllä aika huono – mutta pärjään jos toinen ei ole tuppisuu.
Sellainenkin ominaisuus minussa on, että olen ns. hyvä lypsämään. Tapoihini myös kuuluu kuunnella ensin ja kysyä sitten lisää. Vasta sitten esitän oman mielipiteeni.
Ikävintä(?) on, että omasta mielestäni ainakin olen aina oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Ikävintä(?) on, että omasta mielestäni ainakin olen aina oikeassa.”
Sehän on tervettä ja normaalia.
En minäkään koskaan ole omasta mielestäni väärässä. Jos olisinkin, muuttaisin mielipidettäni tuotapikaa, enkä sitten enää olisi väärässä.
Epäilyttävää olisikin jos kuvittelisi olevansa aina väärässä.
Miten sellainen voisi ylipäätänsä olla mahdollista …. skitsoa se olisi.
Tottakai on aina hyvä olla tietoinen siitä että voi olla myös väärässä vaikka kuvitteleekin olevansa oikeassa. Valitettavasti tämä pitää minunkin aina pitää mielessäni. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Noinhan se on. Itse olen todennut usein, että arvostan henkilöitä jotka ns. osaavat ja uskaltavat kääntää takkinsa, ja tuohon joukkoon katson itsekin kuuluvani.
Vaikka omasta mielestäni siis mielipiteeni on aina se oikea niin se ei välttämättä ole ainoa oikea. Lisäksi tiedoissani saattaa olla sellaisia puutteita, että siksi mielipiteeni on väärä ja olen valmis sitä muuttamaan saatuani uutta tietoa.
Olen tosin myös sen tyyppinen ihminen, että en oikeastaan ota varmaa kantaa sellaiseen asiaan josta tietoni eivät ole täysin varmoja. Eli yleensä kun sanon, että jokin asia on jollain tietyllä tavalla niin olen oikeasti oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Olen tosin myös sen tyyppinen ihminen, että en oikeastaan ota varmaa kantaa sellaiseen asiaan josta tietoni eivät ole täysin varmoja.”
Toki mielipiteen voi sorvata myös epävarmjen tietojen perusteella ja käytännössä päätöksiä joutuu tekemään nimenomaan epävarmojen tietojen perusteella, koska varmoja tietoja ei ole ja päätöksiä pitää kuitenkin tehdä.
Mutta jos sanoo mielipiteensä johonkin epävarmaan tietoon tai olettamukseen perustuen, niin tottakai se pitäisi mielipidettä esittäessään jotenkin tuoda esiin ettei pidä kaikkia perusteita aivan luotettavina.
Aina kun joku esittää varmoja mielipiteitä pitäisi hälytyskellojen soida, sillä yleensä silloin kyseessä on joko sokea usko tai manipulointiyritys.
Ilmoita asiaton viesti
”Aina kun joku esittää varmoja mielipiteitä pitäisi hälytyskellojen soida, sillä yleensä silloin kyseessä on joko sokea usko tai manipulointiyritys.”
Tai sitten kyseessä on oikea ja todellinen tieto – oikeudessa koeteltu fakta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tai sitten kyseessä on oikea ja todellinen tieto – oikeudessa koeteltu fakta.”
Häkellyttävän ja hämmentävän realistinen veto mieheltä joka miettii olisiko hän pikkaisen hassu? Vai oikein aikalailla? 🙂
Olet tietenkin oikeassa ja minun edellinen ajatukseni oli tuolta osin puutteellinen.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai olen oikeassa – tack!
Ilmoita asiaton viesti
”Juu, sinulla on itse asiassa samankaltaisuuksia blogistin kanssa.”
Juu, niin on, mutta epäilen että sinulla ei kuitenkaan ole oikeita havaintoja asiassa. Näiss’ kirjoituksissani ei mielestäni ole sellaisia elementtejä joista voisi tehdä sen diagnoosin.
Minulla on tapana kirjoittaessani yliarvioida lukijoiden huumorintaju ja luulen että et ole ymmärtänyt kaikkea sitä huumoriksi mitä olen huumoriksi tarkoittanut. Et ole ollut ”juonessa” täysin mukana. Mutta joo …. onhan sekin vähän sama asia. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Taidat olla hassu! Enemmän kuin pikkaisen mutta vähemmän kun aikalailla. eli jotain siitä väliltä. Onneksi sinulla se diagnoosi on. tai en tiedä onko siitä mitään apua ja missä olisi?
Ilmoita asiaton viesti
En ainakaan toistaiseksi ole keksinyt mitään missä diagnooseistani olisi ainakaan merkittävää apua. Joissain tilanteissa päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
”Todellakin – kuten alussa totesin: bloggaan ehkä liikaa, mutta en ole ainoa jolta aika ajoin ilmestyy ”kaksi blogia päivässä”, joskus jopa kolme. Mutta onko se liikaa? Toisinaan saatan olla muutaman päivän kirjoittamatta. Mikä olisi sopiva ”keskiarvo”?”
Kysymykseeni ei vielä ole kukaan vastannut 🙁
Ilmoita asiaton viesti
Blogiesi päivittäinen määrä on parhaimmillaan kun se jokaisen lukijan mielestä on sopiva.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle joskus todettiin, että ei kommentoi koska uusi juttu saattaa tulla heti.
Ilmoita asiaton viesti
Hullu ja hassu saa olla, kunhan ei ole tyhmä. En minä sinusta tyhmää saa tekemälläkään.
Ilmoita asiaton viesti
AHA – pikkaisen ”höntti” olen kuitenkin – – sori.
Ilmoita asiaton viesti