Tupakoitsijat ovat toisen luokan kansalaisia
Miksi "pöljä" polttaa? Entisaikaan tupakkaa käytettiin jopa hoitokeinona mm. tuberkuloosiin. Nykyisin tiedämme, että tupakoinnista ei ole mitään terveyshyötyä. Tupakointi onkin todettu heikon itsetunnon omaavien tavaksi. Varmasti tupakoivien joukossa on myös hyvän itsetunnon omaavia henkilöitä. Miksi he sitten ovat ajautuneet tupakoitsijoiksi onkin toinen juttu.
Nykypäivänä kun kaikki tietävät tupakoinnin haitat niin kukaan hyvän itsetunnon omaava järkevästi ajatteleva henkilö tuskin alkaakaan polttamaan. Aina silti kuitenkin uusia tupakoitsijoita jostain jahkaantuu lisää – vaikkakin onneksi vähemmän kuin mitä entisiä kuolee. Tyypillisestihän tupakoitsija kuolee joko keuhkosyöpään tai keuhkoahtaumaan. Molempiin kuollaan käytännössä tukehtumalla, joten varsin ikävä tapa lähteä pois?
Tyypillisellä tupakoitsijalla on viimeisimpien tietojen mukaan:
-tupakoiva ystäväpiiri
-huono itsetunto
-huonot hampaat
-usein muitakin terveysongelmia
Savuton Suomi on kai tavoitteena vuoteen 2030 mennessä, ja hyvä niin! Tuolloin Suomessa ei sitten enää edes pössytellä?
”Nykyisin tiedämme, että tupakoinnista ei ole mitään terveyshyötyä.”
lonkalta tulee mieleen parkinson, haavainen paksusuoli ja vaikkapa ms-tauti joiden oireiden mukaisessa, jopa itse sairauden ehkäisyssä, tupakoinnista on tutkitusti hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
No jopas tuli ”faktaa”.
Potilaan lääkärilehti: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/tupakoi…
Sen sijaan kertoo mm.:”Tupakoinnin lopettaminen hidastaa MS-taudin etenemistä”
Ilmoita asiaton viesti
vähentää myös skitsofrenian oireilua ja
tunnetustihan työpaikan hauskimmat tyypit löytyvät röökipaikalta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin joo – tupakki on piriste. Tupakoimaan pitää mennä kun vähän väsyttää. Kun väsyttää niin moni juttu on hauska – tunnettu ilmiö sinänsä kyllä 😀
Ilmoita asiaton viesti
tupakka auttaa mm. hermosärkyoireisiin, mielestäni sanoin, että tupakka JOPA ehkäisee JOITAIN sairauksia.
nuuskaaminen ehkäisee ms-taudin puhkeamista.
Edit: ehkä pointtini kuitenkin tuli jo selväksi, se väitteesi, ettei tupakasta ole mitään terveyshyötyjä, tuli näin kätevästi ja yhdessä tuumin todettua lonkalta heitetyksi ”faktaksi”.
eikä siinä mittään, jatketaan harjoituksia, tykkään varmasti jatkossakin lukea ajatuskiasi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuolle väitteellesi näyttää löytyvän jopa ruotsalainen tutkimustulos:
”tutkimus paljasti, että yli 15 vuotta nuuskanneilla MS-taudin riski oli 70 prosenttia pienempi kuin niillä, jotka eivät olleet ikinä käyttäneet mitään tupakkatuotteita.”
”Nuuskan piti myös olla ruotsalaista, kosteaa nuuskaa.”
+Edittisi johdosta: Tupakalla en nyt tarkoittanut nuuskaa 🙂
Ilmoita asiaton viesti
joo, oma huolimattomuuteni pakotti mut semanttiseen kikkailuun, vaikka kyllähän nuuskakin lasketaan tupakaksi,
savuke helpottaa hermoperäistä särkyä, ei itse sairautta,
mutta pakko se on myöntää, että seison korjattuna,
kyllähän sinä kaivoit esiin just sellaista tietoa jonka itse muistin hieman väärin.
Ilmoita asiaton viesti
Saas nähdä millaisia muita kannanottoja tämäkin trollaus kirvoittaa, mielenkiinnolla odottelen.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän ”trollauksen” pohjana on tuore väitöstutkimus:
https://yle.fi/uutiset/3-10339164
Ilmoita asiaton viesti
Mjoo, heikon itsetunnon muodostumiseen aikuisiällä nykyisten nelikymppisten ikäryhmässä vaikuttanee ainakin tämä toisen luokan kansalaiseksi leimaaminen/leimaantuminen, juurisyitä esmes laillistettu työpaikkasyrjintä.
Ilmoita asiaton viesti
Itselleni tuli tuosta uutisesta muuten mieleeni, että kyseessä on yksi ase taistelussa savuttoman Suomen saavuttamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
näin itsekin kuvittelen
Ilmoita asiaton viesti
”Ei tuosta tupakoinnista suurta haittaa ole kunhan ei pössyttele jatkuvasti eikä joskus pieni tupakinhaju tapa, vaikka toki se voi häiritä jos sen asenteen ottaa viimesen päälle.”
Noinhan se on. Ei itseäni ainakaan haittaa jos joku vieressä joskus polttaakin. On sitä tullut muutama savuke itsekin poltettua, joskaan koskaan en ole mikään säännöllinen tupakoitsija ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Ennenvanhaan, tupakka oli tupakkaa.
Nykyäänhän siihen lisätään monenlaista kemikaalia, jotka aiheuttavat riippuvuutta.
Itse nikotiini ei aiheuta suurinta riippuvuutta.
Sen olen itsekin huomannut, kun olen yrittänyt lopettaa.
Valitettavasti, jäin koukkuun valtion diilaamaan kemikaalitupakkaan jo lapsena, ala-asteella.
En toki tuolloin tiennyt vielä, että kyseessä oli ns. kemiallinen huume.
Suomessa kasvatettiin ennen omat tupakat. Valtio on kuitenkin tuhonnut tupakanviljelijät maasta, jotta maahan voidaan nyt tuoda ulkomaista kemikaalitupakkaa.
Bisnes is bisnes, vaikka lapsista tehdään narkkareita. Ei se tätä valtiota kiinnosta, eikä kovin kansaakaan: sellainen on tämä sukupolvi.
Kaikenlaista tekopyhää julistusta toki löytyy esim. savuton Suomi. Siinä vaan ei juurikaan käsitellä tätä asiaa, että tupakka itsessään ei kovinkaan vaarallista ole siihen verrattuna – että diilataan tätä kemiallista tupakkaa.
Se on jännää, kun tupakka-askissa ei tarvitse lukea mitä siihen lisätään. No, tällaista tämä korruptio on, että valtio tukee rikollisuutta.
Lapsille myydään hämärää kemikaalihuumetta ja hyvät rahat – jotka sitten sijoitetaan uuden sodan valmisteluun Suomessa ja siten, lapset tästäkin eniten kärsivät.
Ilmoita asiaton viesti
Nyttenhän valtio kiivaasti keskittyy siihen, että tuhoaa muunkin maanviljelyksen Suomesta.
Tällöin nämä globaalit isot yritykset, sitten voivat toimia Suomessa – ja tuottaa Suomen lapsille, kemikaaliruokaa.
On isänmaallista, olla työtön – työn tekeminen tukee järjestäytynyttä huumerikollisuutta Suomessa – eli valtiota.
Ilmoita asiaton viesti