Tarkastukset Suomessa = kaikki "hyvin"! (häkkisängyt ym.)

Suomessa on kaikki hyvin! Suomessa valvonta toimii! Muutama päivä sitten kirjoitin koulukoti Pohjolakotiin tehdystä yllätystarkastuksesta. Yllätystarkastuksen tuloksena oikeusasiamies havaitsi laittomuuksia. Jälleen on uutisiin noussut eräs tehty yllätystarkastus. Tässä uudessa tapauksessa on todettu, että kehitysvammaisten hoitokodissa; Honkalampikeskuksessa Liperissä on käytetty EU:ssa kiellettyjä häkkisänkyjä – hyvä, että asia huomattiin, mutta miksi vasta nyt?

Suomessa tehdään paljon erilaisia tarkastuksia, niin laitoksiin kuin työpaikoille (työturvallisuustarkastukset). Suomalainen käytäntö on, että tarkastaja ilmoittaa tarkastuskohteeseen viikkoa paria ennen  tarkastuksen suorittamista, että on tulossa tekemään tarkastuksen – hämmästys olisi varmasti suuri jos noissa tarkastuksissa havaittaisiin suuria ongelmia. Jotain pientä tietysti aina joskus. Se osoittaa, että "homma toimii"(?).

Viime aikaiset yllätystarkastusten tulokset mielestäni osoittavat, että ongelmia on piilossa paljon. Yllätystarkastuksia pitäisi lisätä. Itse asiassa tarkastuksien määrää olisi syytä lisätä kaikilla sektoreilla ja toimia siten, että niistä ei etukäteen kohteisiin mitään tiedotettaisi. Tuollaista käytäntöä tuskin kukaan vastustaa – siis kukaan, tai mikään, sellainen taho jossa asiat ovat kunnossa. Muut saattavat vastustaa, mutta miksi?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu