Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo: pääsymaksut

Täällä Suomessa olemme tasa-arvoisia, tai pikemminkin yhdenvertaisia. Se, että olemme kaikki yhdenvertaisessa asemassa näkyy mm. erilaisissa maksuissa – toki on yleisesti hyväksytty ja laillinen käytäntö, että maksu samasta palvelusta ei ole kaikille sama. Maksu voi olla alhaisempi esim. lapsille tai vanhuksille, tai miehille(?).

Suomessa on omaksuttu tulkinta jonka mukaan tasa-arvolla tarkoitetaan lähtökohtaisesti naisten- ja miesten välistä yhdenvertaisuutta. Sukupuoleen sitomaton tasa-arvo on yhdenvertaisuutta.

Laissa asiasta on säädetty mm. perustuslaissa, rikoslaissa, tasa-arvolaissa, ja yhdenvertaisuuslaissa.

Kuvassa on pääsymaksut erään kunnan uimahalliin. Joillekin ryhmille on alennettu maksu mikä sinällään on perustellusta syystä täysin sallittua. Syyn pitää toki olla sellainen, että se ei ole esim. syrjivä. Vastaavia alennuksia on käytössä monissa kunnissa, ja muissakin laitoksissa kuin uimahalleissa, kuten esim. liikuntapaikoissa.

Alennetulla maksulla uimaan pääsevät siis 4-17 vuotiaat lapset, eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, ja ne työttömät jotka eivät saa ansiosidonnaista päivärahaa.

Jos henkilö saa ansiosidonnaista päivärahaa niin hän ei silti välttämättä saa sitä yhtä paljon kuin mitä on Kelan maksama minimipäiväraha. Eläkeläinen saattaa saada eläkettä jopa kolme tonnia kuussa ja kuitata alennuksen.

On tottakai hyvä, että pienituloisille ihmisryhmille annetaan alennuksia, mutta mikä lienee perusteena siihen, että hyvätuloisille eläkeläisillekin annetaan alennuksia siinä missä tulottomille lapsille yms. ryhmille?

Kuinka paljon on minimi sairaspäiväraha? Miksi sairaspäivärahalla olevat eivät saa alennusta – hyvä kysymys?

Onko siis kohtelu yhdenvertaista ja syrjimätöntä kuten lainsäädäntö edellyttää?

 

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu