Bannaaminen ja UUSI PUHEENVUORO?

Markku Huusko kyselee kirjoituksessaan: Vaikuta siihen, millainen uudesta Puheenvuorosta tulee! ehdotuksia siitä millaisia ominaisuuksia uudistettavassa puheenvuoro palvelussa pitäisi olla. Yksi kaikki koskettava seikka on varmasti bannaaminen: oma oikeus bannata muita ja muiden oikeus bannata itseään – unohtamatta sitä, että toimitus on ainakin toistaiseksi saattanut antaa kenelle tahansa kirjoittajalle bannin määräämättömäksi ajaksi "sääntörikkomuksen" perusteella.

Tulevan palstauudistuksen yhteydessä olisikin syytä ottaa käyttöö myös ns. oikeusvaltioperiatteet kuten; oikeus saada perusteltu päätös. Eli banni ei voisi perustua vain toteamukseen: "sääntörikkomus" vaan bannin antajan pitäisi perustella myös millä tavalla sääntöä on rikottu.

Lisäksi pitäisi saada käyttöön bloggaajabanni, eli bloggaajat voisivat äänestää kirjoituksia pois karusellista tai etusivulta = riittävä %-määrä aktiivisia bloggaajia voisi äänestää jutun piiloon, "takasivulle".

BANNI

Toimituksen bannaamat henkilöt ja bannien syyt tulisi esittää julkisesti ellei bannattu sitä kieltäisi.

Jokaisessa blogissa pitäisi näkyä kenet kirjoittaja on bannannut (ja miksi).

* * *

Jos tulevaan uudistukseen liittyen todella halutaan kuulla käyttäjien kommentteja/ehdotuksia niin pitäisi heti nyt luoda Puheenvuoron ja Vapaavuoron rinnalle tulevaan uudistukseen liittyvä "Uudistusvuoro" jossa käytäisiin keskustelua nimenomaan ja ainoastaan siitä mitä tulevalta uudistukselta halutaan, ja toimituskin siellä esitettyjä ajatuksia kommentoisi.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu