Huomenna kaikki on… – paremmin?
Kirjoitin asiasta jo eilen vapaavuoron blogissani, todeten mm. seuraavaa: ”Alkaa sellainen ajanjakso, että minullakin on syytä olla enemmänkin äänessä, ja nostaa esiin… niin mitä?” Aivan – kysymys on hyvä, ja varmasti aiheellinen, etenkin kun sen esittää tällainen ”perushullu…”.
Mutta niin asian pitäisi tosiaan olla ja mennä, ja meidän kaikkien pitäisi mielestäni pyrkiä siihen, että maailma on huomenna parempi. Maailman pitäisi olla huomenna parempi paikka elää meille kaikille!
Mutta mitä sitten voimme tehdä, itse kukin, jotta noin olisi. Olen aivan varma siitä, että jokainen meistä voi tehdä jotain, osuutensa. Pienikin teko voi tehdä maailmasta paremman. Joskus maailmasta tulee parempi paikka jo sillä, että tervehtii naapuria, tai muuta tuttavaa, tai satunnaista ohikulkijaa. Ei se tietenkään koko maailmaa paranna mutta sillä voi olla positiivista merkitystä yhden ihmisen elämään – kokonaistyytyväisyys siten kasvaa ja maailma on silloin pikkaisen parempi. Eikö vain?
Lukekaamme huolella päivän lehdet, tulevan viikonlopun lehdet, ja lehdet myös jatkossa – sikäli kun se on mahdollista. Kuunnelkaamme ajatuksella radio- ja TV-uutiset, ajankohtaisohjelmat, jne. – sikäli kun se on mahdollista. Samalla kun luemme ja kuuntelemme niin voimme miettiä: mitä minä voisin tuon asian suhteen tehdä. Kaikkien asioiden suhteen emme varmastikaan voi tehdä mitään mutta lienee paljon sellaisiakin asioita joiden suhteen voimme jotakin tehdä. Voimme tehdä nimenomaan jotain sellaista, että maailma on huomenna parempi. Mikä parasta, kun teemme hyviä tekoja niin varmasti omakin tyytyväisyytemme kohenee – maailma siis on tekomme jälkeen pikkaisen parempi.
Ryhdytään siis toimeen! Tänään, ei huomenna.
Kommentit (0)