Suomalaisilla suuret kuukausirahat?
On lottovoitto syntyä Suomeen, ja asua Suomessa. Sitä se vaikuttaa olevan ainakin jos on lapsi tämän päivän Suomessa ja asiaa arvioidaan käytettävissä olevan rahamäärän perusteella.
https://yle.fi/uutiset/3-10925264
Heikoimmin asian suhteen menee – suomalaisten iloksi: ruotsalaislapsilla.
Mutta, mutta… kai jotain huomiota pitäisi kiinnittä myös:
-vanhempien tuloihin, eli mm. maan palkkataso
-siihen mitä rahasummalla kussakin maassa saa
Sitten näitä mittareita hallitukset tuijottavat kun kansalaisten etuja ollaan leikkaamassa. On siis liikaa rahaa, joten eiku veroja ja maksuja vaan lisää…ajattelevat poliitikot ja mikä on ajatellessa, kun todisteet on pöydässä..
Ilmoita asiaton viesti
”Hyvä antaa vähästäänkin” oli ajatuksena tuossa linkin takaa löytyvän Yle:n jutun loppuosassa. Suomalaisilla ansiotaso ei aina ”päätä huimaa” vertailtaessa toisiin pohjoismaihin, mutta suomalainen vanhempi osaa vielä luopua omastaan lapsensa hyväksi. Lisäksi myös se että Suomessa viikkorahan antaminen (tuon linkin jutun mukaan) alkaa myöhemmin kuin toisissa pohjoismaissa.
Mutta se tärkein on kuitenkin olemassa, suomalaisten syntyvyys Suomessa. Se on saatava kohti taivasta eikä toista suuntaa saisi edes ajatella. Tällä tarkoitan että syntyvyyden olisi noustava oman maan edun vuoksi ja siksi perheitä olisi tuettava tässä kehityksessä riittävästi, rahaakaan unohtamatta.
Ilmoita asiaton viesti