Aika puhua totuuksia koronasta!
Kyllä – nyt on se hetki!
Suomeen kun korona iski, niin tiedotus oli aluksi, ja pitkään, jonkinlaista misinformaatiota. ”Tietoa” jaettiin hyvässä tarkoituksessa vailla tietämystä. Jopa THL:n johto (ministerin siunauksella) TV:ssä kertoi, että korona tarttuu kun lähikontakti 15 minuttia, eikä ole pelkoa, että pinnoilta tarttuisi. Miksi tuollaisia höpöjä kansalaisille kerrottiin?
Jotkut hämmästelevät
Ei ole nykyisen tiedotuslinjan ja tietämyksen valossa mikään ihme, että osa kansalaisista on ihan kummissaan siitä, että missä mennään ja miksi toimitaan kuten toimitaan.
”Loogisesti ajatellen luulisi, että etäisyyden pitäminen ja tartunnan leviämisen välttäminen helpottuisi sitä enemmän, mitä enemmän kansalaiset hajautetaan etäälle toisistaan. Nyt kuitenkin pääministeri on kehottanut…” toteaa eräskin blogisti (lue koko kommentti!)
Toisen blogistin aiheellinen kysymys: ”Onko Uudenmaan eristäminen todella tarpeellista?” johon saatiin hyvä vastaus: ”Se riippuu siitä mitä kukakin pitää tarpeellisena.” (suosittelen lukemaan!)
MITEN OLISI PITÄNYT TOIMIA = jälkiviisaus!
Tottakai olisi pitänyt toimia toisin. THL:n Mika Salmisen ei olisi pitänyt kertoa satuja, jotka muuten eräs naislääkäri sitten seuraavana aamuna TV:ssä toisti. Osa kansalaisista varmasti uskoi – vaikuttivatko lausunnot sitten siihen miten korona levisi?
Se nyt on ainakin hyvä, että heti osattiin kertoa, että tilanne Suomessa on kaikin puolin hyvä. Suojavarusteet riittävät, tottakai. Mitä tekikään HUS?
KARKUUN?
Koulujen sulkeminen ei välttämättä ollut virhe – etäopetukseen siirtymisineen. Olisi ehkä kuitenkin ollut viisasta kansalaisille kertoa: pakatkaa kasseihinne pirusti ruokaa ja menkää mökeille piiloon. Jos sitten joku perheenjäsen saa koronaoireita niin koko perheen on syytä palata kotiin.
Kaikilla ei ole mökkiä, eikä etätyömahdollisuutta. Lisäksi suomalaiset ovat millainen kansa? Jääräpäinen. Varmasti tänäkin viikonloppuna olivat kaikkia avoimet ravintolat täynnä asiakkaita => erinomainen tartuttavuus?
Suomen lainsäädäntö on pakko todeta huonoksi tämäntyyppisten uhkien kannalta. Pitäisi olla mahdollista jollain pikapäätöksellä määrätä ihmiset pysymään kodeissaan – se vaan ei ole mahdollista ellei ole todettua tartuntaa. Entä sitten Uusimaan eristäminen – kauanko siihen meni, ja miten ihmiset reagoivat?
Kuntien toiminta
”Lahdessa valtuusto kokoontui keskiviikkona Sibeliustalon konserttisaliin vain yhden pykälän takia. Pykälä vaati valtuuston hyväksynnän sille, että kunnan toimielimet voivat kokoustaa sähköisesti.” uutisoi YLE 27.3.2020. – mutta pieleen meni, aika näyttää miten pahasti, siis mitä tapahtuu.
Alueuutisissa nimittäin kerrottiin, että osa valtuutetuista oli lähettänyt paikalle varavaltuutetun koska ei itse halunnut koronatilanteen vuoksi paikalle valtuuston kokoukseen mennä. Tuollainen syy ei kuitenkaan ole laissa hyväksytty syy siihen, että varavaltuutettu osallistuu kokoukseen, joten Lahden valtuuston päätös kaatuu kuin heikkokuntoinen koronapotilas pyörtyessään jos vaan joku lahtelainen niin haluaa.
Viranomainen on monijäseninen toimielin joka tekee päätökset esittelystä. Jonkin verran on kunnissa käytössä kuitenkin niin sanottuja yksihenkilöisiä viranomaisia. Menettely tuolloin on samantyyppistä kuin yhden henkilön osakeyhtiön hallituksessa. Sama yksi henkilö valmistelee päätökset jotka aikoo tehdä, esittelee ne itselleen, ja sitten hyväksyy tekemänsä ehdotuksen – niin, siis jos on itsensä kanssa samaa mieltä 🙂
Lienee niin, että jokainen kunta jossa on järkeviä päättäjiä tekee viimeistään tämän kuun aikana päätöksiä yksihenkilöisistä viranomaisista liittyen mahdollisesti tuleviin kiireellisiin korona-epidemiaan liittyviin päätöksiin. Muissa kunnissa (hämeen hitaat?) sitten vatvotaan päätöksiä vähän pidempään, äänestellään, ja silleen!
Kuolemia tulee lisää – päivittäkää hoitotahtonne jne.
Kyllä tämän kuukauden ainaka kolmetoista kuollutta saadaan. Ensi kuussa kymmeniä lisää – hmm… olisiko 88 kaukana. Toukokuussa sitten jotain 137 koronan uhria? Mutta sitten alkavatkin jo virukseen sairastuneiden määrät laskea – onneksi, huh!
Aivan. Hoitotahto (kanta.fi) kannattaa päivittää. Lisäksi tieto tottakai lähiomaisille.
Sen lisäksi, että pitää hoitotahdon kanta.fi -palvelussa ajan tasalla kannattaa ihan ilman koronaakin pitää kotona ”jemmassa” lista omista salasanoista ja tunnusluvuista. Siten, että se on jonkun läheisen tietämässä paikassa. Jos sitten joskus käy se huono tuuri niin on omaisilla helpompaa hoitaa tilien sun muiden sulkeminen. Katsoa ehkä puhelimesta (listassa PIN-koodi), että keille hänen tutuilleen nyt pitäisi asiasta ilmoittaa.
-itselläni on salasanoista sun muista lista tietokoneellani, joka on salasanan avulla avattavissa. (salasana on tottakai läheisen tiedossa)
[13.07]
Eräs blogisti (Timo Kokko) kyseli, että onko sopivaa laskea koronasta leikkiä. Ainakaan minulla ei ole mitään sitä vastaan.
Tässä aamutuimaan muuten kehittelin 100%:n varman virusmaskin, kunhan alanyörin vetää riittävän tiukalle. (<- klikkaa, katso kuva)
-tarkoitus on saada tuote myyntiin vielä tämän kuun aikana.
Hinnan olisi tarkoitus olla 99,- + postitus ja pakkauskulut. (Huom! ennakkomaksu)
-tuotteella on elinikäinen TAKUU!
Leikinlaskussa pidän itse rajana, että en sitä tee kenenkään kärsimyksistä, kuolemasta vielä voinkin.
Kauan sitten oli yleistä, että takuu annettiin eliniäksi. Kun elinikä päättyy, päättyy myös takuu. Tässä taidat kuitenkin tarkoittaa käyttäjän elinikää, kun pussi voi hyvinkin jäädä vielä muidenkin käytettäväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Meinaatko, että joku käyttäisi edesmenneen suojainta?
Rankinta huumoria, myös kärsimyksistä, on vertaisryhmissä.
Eräs ALS-potilas: ”Eikä vertaisryhmissä mutruillakaan. Porukalla väännetään vitsiä arkisista vaikeuksista, kommelluksista ja haasteista. Huumori on usein rankkaa ja mustaa.
– Semmoista, ettei sitä kannata mihinkään painaa. Mutta kaikki me sille nauretaan.”
11:30 https://www.google.com/amp/s/www.tassaelamassa.fi/amp/2019/07/04/ms-tauti-ja-huumori
Ilmoita asiaton viesti
Lisää huumoria: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/karikilpio/reipas-saunominen-ja-votka-hoitoina-valko-venajalla/#comment-3147103
Ilmoita asiaton viesti