”Älä Juhani hyvä kerro sellaista varmaksi mitä et sellaiseksi tiedä. Ei se auta ketään hätää kärsivää. Ainoastaan…”

Kaikki me joskus erehdymme, minäkin

TOIMEENTULOTUKI – TULONHANKKIMISKULU – SUOJAOSA – VYÖRYTTÄMINEN – TILIOTTEEN ESITTÄMINEN

Omasta mielestäni minulla on hyvä muisti. Minulla on tapana myöntää erheeni, pahoitella, pyytää anteeksi. Olen pelkästään tyytyväinen jos kertomiani vääriä tai vajavaisia tietoja oikaistaan. Väärän tiedon jakamisesta ei ole kenellekään hyötyä.

Jari Hakalan blogi 6.4.: Kela torppaa työnteon

Jota minä kommentoin, ja minua kommentoi blogisti Heikki Känsälä:

  1. Kerroin siis, että menoina otetaan huomioon tulonhankimiskulut. Tuo tarkoittaa, että jos työpaikalle bussimatka maksaa 10 euroa päivässä, ja päiväansio on 50 euroa netto, niin tuosta otetaan tulona huomioon vain 40 euroa päivässä. Onko joku eri mieltä?
  2. Kerroin, että nettopalkka otetaan tulona huomioon ainoastaan 150 euroa/kk. ylittävältä osalta. Laissa asiasta on säädetty seuraavasti:

    Aiemmin kunnat noudattivat tiukasti tuota 20%:n sääntöjä. Kela on käytäntöä muuttanut, mikä tieto minullekin tuli uutena, kuten tässä kommentissani totean. Hyvä Kela!

    Topi Rantakivelle kiitos siitä, että tuon tiedon netistä kaivoi: https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4617 Lisäksi kommentissani totesin, että se, että kuun puolivälissä maksettu palkka otettaisiin seuraavan kuukauden tulona huomioon ei ole automaatio. Asiaa on käsitelty oikeudessa useaan otteeseen, tässä muutama:
  3. Yllätys yllätys, kuun puolivälissä maksettu palkka ei ehkä olekaan seuraavan kuun huomioon otettavaa tuloa!

    Helsingin HAO
    Diaarinumero: 03013/07/6101
    Antopäivä: 10.9.2007
    Taltio: 07/1353/5

    Opiskelija, jonka viimeinen opintotukikuukausi oli ollut maaliskuu 2007 ja jolla oli ollut satunnaisia ja eri aikoina vaihtelevia ansiotuloja osa-aikaisesta työstään, oli hakenut toimeentulotukea huhtikuulle 2007. Edellisen kerran hän oli hakenut toimeentulotukea elokuussa 2006. Opiskelijan taloudellisen tilanteen selvittämiseksi oli tehty normilaskelma maaliskuulle, jossa tulona oli otettu huomioon 15.2.2007 maksettu ansiotulo 354,08 euroa sekä 5.3.2007 maksetut opintotuki ja opintolaina. Normilaskelman mukainen ylijäämä oli ollut 304,55 euroa. Asiassa ei ollut osoitettu, että valittajan ansiotulona saamat varat olisivat tosiasiassa olleet hänen käytettävissään huhtikuussa 2007. Tähän nähden valittajan huhtikuun 2007 toimeentulotukea määrättäessä ei voitu ottaa huomioon ansiotulosta johtuvaa laskennallista ylijäämää maaliskuulta 2007.

    Laki toimeentulotuesta 6 §, 11 § ja 12 §

    * * *
    Turun hallinto-oikeus v.2014, päätöksen sivut: yksi, kaksi, kolme, neljä
    – tuosta päätöksestä käy ilmi sekin seikka, että väite siitä, että TILIOTE ON PAKKO (<- KHOp) toimittaa on väärä.

Olen vuodesta 1998 noin vuoteen 2015 puuhaillut aktiivisesti hallinnon lakiasioiden parissa, etenkin sosiaalipuolen asioiden, erityisesti toimeentulotukiasioiden, kautta Suomen. Oma käsitykseni on, että minulla on hyvä tietämys juurikin toimeentulotukea koskevasta säädännöstä ja käytännöistä.

Tosin viime vuosina en ole ollut niin aktiivinen. Eräs henkilö aiheutti toiminnallaan minulle masennuksen. Tuosta johtuen lopetin juttujen hoitamisen. On minulla toki nytkin pari asiakasta, erityisistä syistä. Vaikka lopetin juttujen hoitamisen käytännössä jo vuonna 2016 niin kykenin tiedon asiasta kirjoittamaan sivuilleni vasta viime vuonna.

Onneksi minulla on hyvä muisti. Mitä ilmentää seuraavakin: pahoitteluni – jälleen :-/

Niin se on!

Jokainen erehtyy joskus. Niin käy minullekin, silloin tällöin. Mielestäni on ihan kohtuullista, että virheen tehnyt, väärän syytöksen esittänyt, jne. ellei nyt anteeksi pysty pyytämään niin ainakin pahoittelee, kuten eräs kunta aikoinaan 😀

Olen kiitollinen siitä jos joku huomauttaa huomatessaan tekstissäni virheen. Itse otan ehkä liikaakin kantaa…

+2
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu