Ben Zyskowicz puhuu suoraan. Vikaa päässä => jääkö eläkkeelle
Ilta-Sanomat kertoi eilen, syntymäpäivänäni (=merkittävä lisätieto) 8.8., noin kello 8 aamulla, että Bez Zyskowicz harkitsee lopettavansa pitkän toimintansa kansanedustajana. Syyksi hän kertoo ongelmat päässään.
Eräs henkilö kommentoi uutista facebookissa todeten, että Zyskowicz voisi antaa KELAn lääkärien päättää onko hän työkyinen.
Fb:ssä: ”Zysselle ehdotan, että antaa Kelan lääkärien päättää onko työkykyinen.”
PITÄISIKÖ KANSANEDUSTAJAT VALITA UUDELLA TAVALLA?
- ehdokkaana oleva ilmoittaisi kuinka monta kautta toimii edustajana jos tulee uudelleenkin valituksi
- toistaiseksi, eli lupaa siten asettuvansa aina uudelleen ehdolle kunnes ei enää tule valituksi
- ilmoittaa toimivansa vain yhden kauden.
- ilmoittaa toimivan X kautta jos tulee valituksi
- siis esim. toimin kansanedutajana enintään kaksi kautta
- jos sitten sairastuisi, kuten nyt Ben, niin eläke tms. ei olisi mahdollista ilman asianmukaista päätöstä.
- ts. ei voisi vain itse päättää, että lopetan – ilman sanktioita. Lopettaa siis voisi, mutta siitä ei etuja saisi.
- Tottakai edustaja joka olisi ilmoittanut ennen ensimmäistä valitaansa, että toimii toistaiseksi edustajana, eli olisi luvannut asettua aina uudelleen ehdolle, voisi jättää olematta ehdokkaana, mutta tilanne rinnastettaisiin siihen, että olisi itse irtisanoutunut/jättänyt ottamatta työtä vastaan => karenssit sun muut mukavat toimet.
- Ei tietenkään sitten karensseja sun muuta jos heti siirtyisi toisen työnantajan palvelukseen, joka kestäisi vähintään neljä vuotta. Lopettaminen olisi tottakai myös mahdollista jos Kela hyväksyisi eläkehakemuksen.
Miten se olikaan: hyvät ideat ovat aina jonkun päässä?
PÄÄTÖS eduskuntatyöstä luopumisesta ei ole täysin ehdoton.
Ben Zyskowicz:
”– Tällä hetkellä ajattelen, että tämä on viimeinen kauteni eduskunnassa. En ole kuitenkaan vielä pystynyt tekemään lopullista päätöstä. Osa minusta haluaisi vahvasti jatkaa, hän myöntää.
– Jatkuva päänsärky, ahdistus ja masentuneisuus ovat verottaneet työkykyäni ja kapasiteettiani siinä määrin, että nykyisellä jaksamisella ja mielialalla en enää pysty tekemään kaikkea sitä, mitä haluaisin kansanedustajana tehdä.”
Kun tilanne nyt on tuollainen, näyttää pahalta(?), onko kykyä, jaksamista, jne. Eikö tuossa tilanteessa voisi henkilön laittaa eduskuntaan vaikkapa jonkinlaiseen työkokeiluun? Kyllä se siitä!
Zysse taitaa olla jo 65 täyttänyt, joten eläkeikä saavutettu. En itse olisi huolissani hänen kaltaisistaan, jotka kuitenkin teheneet vuosikymmenet töitä(eri mieltä toki siitä, onko työtä vai ei) tuolla. Vaikka varmasti itse monestakin asiasta eri mieltä kanssaan, niin mielelläni hänelle eläkkeen soisin ja sen ansainnut.
Toista sitten nämä aktiivimallijantterit, jotka sopeutumistonneillaan loisivat yhteiskunnan piikkiin. Heille soisin Sotekin kuntouttavaa työtoimintaa ja vaikkapa jotain metallipalojen lajittelua, parvekelasien kiinnitysosien ruuvailua, tahi jotain muuta yhtä ”kehittävää” sillä 9n euron korvauksella.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa. Ben Zyskowicz on syntynyt 24.5.1954, joten hän on jo 66-vuotias.
Tuon ikäisen pitäisi alalla kuin alalla saada olla töissä vain jos nuorempaa ei tilalle löytyisi. Uskon, että Zyskowiczin paikalle löytyy kyllä menijöitä.
Ilmoita asiaton viesti
Maallikkona arvelen, että Zyskowicziä riivaa ehta migreeni.
Vain muutaman kerran sen olen kokenut, ja se lamaannuttava tuska ei unohdu koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Oikein arvelet. Se on häntä vaivannut pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
Zyssellä on ollut paha migreeni jo kymmeniä vuosia. Siksi ei ole suostunut ministeriksi, vaikka tarjottu on.
Ilmoita asiaton viesti
Symbaattiselle Ben Z:lle toivoisi kaikkea hyvää. Jospa hän lähettäisi paperinsa vakuutuslääkäreille? Monet ovat tulleet täysin työkykyisiksi, kun vakuutuslääkärit ovat parantaneet heidät papereihin katsomalla. Juutalainen Jeesuskin paransi lähes aina lähikontaktissa, joten vakuutuslääkärit tekevät miltei päivittäin suurempia terveysihmeitä. Kannattaa kokeilla.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikko ei jää koskaan eläkkeelle.
Kansanedustajan työ on luottamustoimi, josta ei saa edes palkkaa vaan palkkion.
Ilmoita asiaton viesti
Ben Zyskowicz sairastaa käsittääkseni pahaa migreeniä. Sen kanssa tulee monesti työelämässä toimeen kun tietoisesti rajoittaa kokouksien ja julkisten esiintymisten määrää. Ja välttää turhia stressitilanteita. Herra Zyskowicz on käsittääkseni noin tehnytkin.
Herra Zyskowicz on ymmärtääkseni sairastanut pahaa migreeniä jo vuosia, minkä vuoksi hän ansaitsee kunnioitusta. Mikäli kykenee yhdistämään pitkän yhteiskunnallisen uran vakavaan sairauteen, niin temppu on kyllä aplodien arvoinen. Hyvä Ben!
Vaikka olen monesta asiasta vallan eri mieltä kuin Ben Zyskowicz, niin hän yksi sympaattisista kokoomuspoliitikoista.
Ilmoita asiaton viesti
Noinhan se on. Täysipainoinen työ kansanedustajana häneltä ei nykyisin onnistu. Ikääkin on jo tuo 66v. Ihan oikein hän tekee kun lopettaa ja antaa tilaa nuoremmille.
Entinen edustaja saa kyllä varmasti näkemyksensä kuuluviin myös eläkkeellä ollessaan, jaksamisen mukaan, taustapiruna.
Ilmoita asiaton viesti
PITÄISIKÖ KANSANEDUSTAJAT VALITA UUDELLA TAVALLA?
– järjetön ajatus, vai?
Ilmoita asiaton viesti
Ei muuta kuin hyvin ansaitulle eläkkeelle.
Ilmoita asiaton viesti