Ei pidä liikoja olettaa =>

Olen vuosikymmenten saatossa oppinut, että ei pidä liikoja olettaa, eikä myöskään huhupuheisiin ehdottomasti luottaa.

Tuossa tapauksessa ”rikollinen” tuomittiin yhdyskuntapalvelukseen. Minulle hän joutui korvauksia maksamaan 500 euroa ja lisäksi nuo ”mitättömät” oikeudenkäyntikulut. Hän väitti oikeudessa, että minä olisin ollut vankilassa. En ole ollut, en koskaan!

Tämä kirjoitus  erään oletuksen johdosta (sori), mutta luotan, että hän ei pahastu.



Vaikka kenestä väitettäisiin mitä tahansa niin nykyisin en sitä automaattisesti usko (entä Sinä?). En vaikka asia lukisi lehdessä. Lehdessä on nimittäin minustakin lukenut, että olen jonkun sairaalapotilaan kiellosta huolimatta häntä kuvannut. Noin ei ole tapahtunut. Hyvänä seikkaina voitaneen pitää sitä, että olen joitakin ihmisiä opettanut lukemaan lehtiä ajatuksella: voiko olla totta, jos niin missä määrin?

Kuitenkin eräs rikoskomisario on oikeudessa todennut, että noin olen tehnyt (=kuvannut vaikka kielletty). Juttu on tällä hetkellä hovioikeuden käsittelyssä. Entä sitten hovin päätöksen jälkeen – mitä teen vai teenkö mitään?



Mukavia viestejä!

Niitäkin aika ajoin sähköpostissa minulle tulee – kiitos!


Miten ilmoittaa ja sanoa? 6 8, 6-8, 6 – 8, 6… 8, …?

 Kerro mielipiteesi – klik, kiitos!

 

0
JuhaniVehmaskangas
Sitoutumaton Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu