Ensimmäinen kertani oli eilen
Ihan pakko oli lisätä uutinen: ei tukea koronaveroa = taas kerran YLE onnistui!
Niin se on. Kaikkeen tekemiseen liittyy ensimmäinen kerta. Tänä yönä…
Niin kävi!
Elämäni ensimmäisen kerran söin kesäkurpitsaa. Paistoin sitä keskellä yötä, söin tomaattien kera. Tottakai mausteena oli myös valkosipulia, jota käytän jopa letuissa, vaikka niitä teenkin enintään kaksi kertaa vuodessa.
Kyllä, niin se on. Vältän hiilihydraatteja. Leipää syön, kauraleipää. TÄH?
Juomana oli rasvatonta piimää. Aterimet… no katso kuva. Eivät minulle tyypilliset, mutta ihan kelvolliset. Tiskata pitää – joskus…
Monikaan joka ei ole syönyt kasvispitoista ruokaa kokee varmasti yllätyksen, jos vaikka höyryttää kukkakaalta, porkkanaa ja herneitä. Mausteeksi höyrytyksen jälkeen kasvisten pintaan aromisuolaa. Tosin voi olla, että kasvisten makuun pitää totuttautua jonkin aikaa, mutta kun tuo on saavutettu, kasvikset maistuvat ihan raavaalle miehellekin. Kannattaa kokeilla kun ei tuossa kokeilussa mitään häviä.
Ilmoita asiaton viesti
Niitä tosin on syötävä aivan peijakkaan suuria määriä, jos aikoo jaksaa tehdä työnsä pelkillä rehuilla.
Ilmoita asiaton viesti
Maku muistutti mielestäni pikkaisen herkkusientä. Mausteena käytin merisuolaa ja mustapippuria. Sekä tottakai valkosipulijauhetta, jota käytän jopa lettuihin – kaikkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun aasialaiseen ruokaan päästiin niin suosittelen kaikkia suomalaisia vaihtamaan riisin ohraan. Siihen on kaksi hyvää syytä.
Ilmoita asiaton viesti
1) ohra on kotimaista
2) ohran ilmastokuorma on pienempi
3) ohra on parempaa!
Ilmoita asiaton viesti
Eilen tuli just tehtyä. On hyvää evästä.
https://hannamarirahkonen.fi/reseptit/kesakurpitsalasagne-ohje/
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen tehnyt tortillalasagnea. Helpompi ja nopeampi valmistaa kuin tavallinen. Eivätkös jotkut tee, ja jopa syö, kasvislasagnea?
Ilmoita asiaton viesti
”Suosittelen menemään joskus aasialaista ruokaa myyvään kauppaan”
Aikoinaan olin ison N:n palveluksessa ja Wuhanissa oltiin käyttöönottamassa silloista maailman ehkä suurinta kuitukaapelitehdasta (YOFC). Mentiin torille syömään ja päädyttiin syömään soppaa. Tarjoilija toi soppa-ämpärin pöytään ja kun ryhdyin kauhalla soppaa ottamaa, kauha kopsahti johonkin kovaan. Katsahdin ämpäriin, niin pieni kilpikonnahan ämpärissä kellui. Katsonkin himpun verran olevani immuuni koronavirukselle.
Ilmoita asiaton viesti
”Katsonkin himpun verran olevani immuuni koronavirukselle.”
-sittenhän meitä on ainakin kaksi! 😀
Ilmoita asiaton viesti
Grillattuna kesäkurpitsaa tuli aikoinaan syötyä useinkin. Silloinen vaimo hoiti usein kasvis- ja salaattipuolen ruuanlaitossa, mutta muistelisin, että hän siveli pintaan ruokaöljyä, jotta mausteet tarttuisivat, suolaa ja pippuria ainakin. Sama uunijuureslohkoille. Ihan mainioita.
Silloin vielä, kun tuli enemmän asioitua isommissa ruokakaupoissa, pakastin kuutioituja kesäkurpitsoja, kun niitä sai kilon runsaalla eurolla. Myöhemmin lisäsin niitä keittoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Heh, taas kerran.
Väitän, että tälläkin kertaa syynä on otsikko. Tarkoitan: seksi kiinnostaa 😀
Ilmoita asiaton viesti
Oikeassa olet. Rouva Puolakka keksi sen toisen konstin eli yhdistää natsit ja Niinistön.
Ilmoita asiaton viesti