EU:n vaatima kulutukseen perustuva vesilaskutus on hankalaa, mutta pakollista

EU:n direktiivi vaatii, että tulevaisuudessa kiinteät vesimaksut poistuvat käytöstä. Vedestä pitää jatkossa laskuttaa todellisen kulutuksen mukaisesti. Lämpimästä vedestä pitää periä erillinen maksu.

”Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes totesi vuosi takaperin, että vain vaativat testit hyväksytysti läpikäyneitä vesimittareita ja oikein asennettuina voi käyttää laskutuksessa.”

Ongelmia tulee olemaan etenkin vanhoissa kerrostalokiinteistöissä. Moneen asuntoon menee kaksi putkilinjaa siten, että linjat ovat yhteiset päällekkäin olevien naapureiden kanssa. Toinen linja kuljettaa vettä keittiöön ja toinen kylpyhuoneeseen – pitääkö vetää uudet putket vai asentaa neljä mittaria per asunto?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu