Hemmetin maailma. Suomessa ongelmana: Päivi Räsänen. Lisäksi Kreikkaan pyrkivät pakolaiset! Rikoksia mediassa.
Pitääkö väitetyt rikokset aina tutkia?
Miksi mediassa tehtyjä, tai ilmi tulleita, virallisen syytteen alaisia rikoksia ei aleta tutkimaan heti kun niistä mediassa kerrotaan? Miksi viranomaiset (mm. poliisi ja syyttäjä) ryhtyvät toimenpiteisiin vasta kun (lue: jos) joku kansalainen tekee rikosilmoituksen?
Parhaillaan on joidenkin väitteiden mukaan käynnissä Päivi Räsäseen kohdistuva ajojahti, vaino. (kuva alla)
Tuollaista siis aiheesta asiantuntemuksella Facebookissa.
Nyt totean mm.: ”Minun näkemykseni on, kuten mielestäni oikeusvaltioon kuuluu, että jos jokin teko ei ole rikos kun teko tehdään niin ei siitä voida myöhemmän säädännön nojalla rangaista.” … ”Mielestäni ei voida myöskään vaatia, että jokin nettiin aikoinaan laitettu tuolloin laillinen julkaisu myöhemmin pitäisi poistaa sen vuoksi, että lainsäädäntö on muuttunut.”
Pakolaisia Turkista Kreikkaan – miksi?
Suomessa on voimassa Suomen laki. Lisäksi Suomi on sitoutunut noudattamaan useita kansainvälisiä sopimuksia.
Mielestäni: ”Oikeusvaltion pitää noudattaa sitoumuksiaan (kansainvälisiä sopimuksia).
Jos sopimukset ovat jääneet ajasta jälkeen niin oikea tapa ei ole rikkoa sopimuksia, vaan pohtia miten niitä pitäisi muuttaa, ja pyrkiä sitten saamaan sopimuksiin tarpeelliset muutokset (riittävän nopeasti).
Sama mielestäni pätee niin kansallisesti kuin ylikansallisesti. Erityisen tärkeää on, että viranomainen toimii aina lain mukaisesti.”
En tiedä sitten, että onko presidentti Niinistö kanssani täysin eri linjoolla. Aiemminhan hän oli minua ja Martin Scheiniä vastaan – jos siis oikein ymmärsin hänen kantansa erääseen asiaan taannoin.
PÄINVASTOIN
Mitä jos tilanne olisi päinvastainen? Jos kansainvälinen sopimus sanoisi: mitä ikinä tapahtuukaan niin rajat on pidettävä kiinni. Niin ikään suomalaisiakaan ei siis saisi päästää Suomesta pois.
Tottakai tuollaista käytäntöä noudatettaisiin, kun niin olisi kerran sovittu!
Rikoksia mediassa, jatkuu…
Mediassa: lehdet, TV, radio, tulee aika ajoin ilmi yleisen syytteen alaisia rikoksia – miten on mahdollista, että minä ne huomaan mutta viranomaiset eivät. Kyllä Suomeen pitäisi saada joku virallinen mediatutkija joka nostaisi yleisesti kerrotut rikokset aina tutkintaan vaikka ihmiset ja rikosten kohteetkaan eivät aina ymmärtäisi, että kyseessä on rikos.
Väitän: rikoksia joista medioissa kerrotaan, ja jotka ovat yleisen syytteen alaisia, tapahtuu Suomessa paljon.
Kokonaan eri asia on se, että monet viranomaiset tekevät usien laittomia päätöksiä (virkarikoksia?).
Viranomainen on käytännössä monijäseninen toimielin, jolloin rikoksia tekevät siis toimielimen jäsenet.
Nuo Räsäsen kirjoituksista tehdyt moninaiset tutkintapyynnöt ovat sellaisia, joita voitaisiin käyttää malliesimerkkinä sille, mitä ”poliittinen ajojahti” käytännössä tarkoittaa.
Kiinnostava asia on myös se, mihin nämä kansainväliset sopimukset todellisuudessa velvoittavat. Monet muut maat näyttävät noudattavan näitä (luultavasti) samoja sopimuksia silloin kun niille sopii ja kuittaavan ne olankohautuksella kun ei sovi.
Ilmoita asiaton viesti
”Monet muut maat näyttävät noudattavan näitä (luultavasti) samoja sopimuksia silloin kun niille sopii ja kuittaavan ne olankohautuksella kun ei sovi.”
Sopimuksia tehdään siksi että sopimuksista on hyöty molemmille osapuolille. Yleensä sopimus estää osapuolia toimimasta tavalla joka on epäedullinen muille, mutta hyödyllinen itselle.
Jos sopimuksen osapuoli kuitenkin toimii tavalla joka on sille itselleen hyväksi, mutta sille toiselle osapuolelle pahaksi, vaikka on sovittu että näin ei toimita, niin se joka näin rikkoo sopimuksen ei voi odottaa että sopimus suojaisi sitä itseänkään, vaan sopimuksen toinen osapuoli on oikeutettu tekemään sille itsellee edullisia hommia toisen osapuolen kustannuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin kun noudattaa sopimusta niin on helppo vaatia toisiakin sitä noudattamaan.
Jos itse ei noudata jotain sopimusta niin voiko silloin vaatia muitakaan sitä noudattamaan?
Ilmoita asiaton viesti