Kun minä olin aikoinaan Turun lääninvankilassa kuukauden asevelvollisuudesta kieltäytymisestä, oli ilta ja yö matkasellissä lomalta palattuani kaikkein paras ja mielenkiintoisin kokemus. Siellä oli minun lisäkseni vain yksi hieman iäkkäämpi vanki, ehkä noin 4-kymppinen, jolla riitti juttua kerrottavaksi. En muista, mitä itse kerroin, minullakin oli mielenkiintoinen tarina ja ehkä se avasi toisen portit. Se oli vähän kuin Luis Mallen elokuvasta Ilta Andrén kanssa. Toki minä olen muihinkin ihmisiin tutustunut yhtä intensiivisesti, mutta se taisi olla ensimmäinen monta tuntia kestänyt ”sessio”. Pelkkää puhetta, mutta erittäin mielenkiintoista. Kun lukee Wikipedian kuvauksen Mallen elokuvasta, se kuulostaa lähinnä tylsältä, mutta kun elokuvaa alkaa katsomaan, se tempaisee mukaansa. NYT valitsi aikoinaan sen tuhannen parhaimman elokuvan joukkoon.

En muista tuon toisen vangin nimeä enkä edes sitä, esittelimmekö itsemme. Kun oli vain kaksi, sinä riitti yksilöimään. Minulla taisi olla vielä kaksi vankeuspäivää jäljellä ja uudelleen tapaaminen oli erittäin epätodennäköistä. Hänen asuinpaikkansa oli Uudenmaan puolella ja minun silloin Turussa ja on erittäin epätodennäköistä, että olemme tavanneet tuon illan jälkeen tunnistamatta toisiamme. Tuo oli ilmeistä jo sinä iltana. Ehkä sen takia kuulin ilmeisesti aika täydellisen tunnustuksen hänen pienistä rikoksistaan. Aikaisemmasta rikostaustastaan hän ei kertonut, mutta sitä oli, joten sillä kertaa ei paljon uutta tarvittu uuteen vankeustuomioon.

Kun emme enää jaksaneet jutella, minä ainakin nukahdin nopeasti ja hyvin mielin.