Hyvä huomio vapaavuorossa
Blogisti Jukka-Pekka Kupi kirjoitti eilen otsikolla: Arvovalintoja lähikaupassa.
Ja kyllä. Hän on oikeassa. Likimain aina kaupassa on heti sisääntultaessa vihannekset ja juurekset, osin pakkaamattomina.
Pakatut tuotteet löytyvät sitten peremmältä, ja maitotuotteet usein juurikin takimmaisesta hyllystä.
Pullonpalautusautomaatti on usein myös kaupan perällä. Kauppakeskuksissa toki aulatiloissa.
Mutta eletäänpä korona-aikaa eli ei, niin hyvä kysymys on, että onko tuollainen järjestely järkevä?
LIDLissä on pullonpalautusautomaatti eteisessä. Kuten muistaakseni myös Pick’n payssa, jossa niin ikään vihannekset, juurekset, ja kylmätuotteet, ovat erillisessä huoneessa kaupan perällä.
Mielestäni asialla on sen verran merkitystä, että siitä kannatti kirjoittaa tänne puheenvuoron puolelle. Vapaavuorossa kun näkyvyys jää yhä vielä merkittävästi pienemmäksi.
Aivan, totta, kun kyseessä on vapaavuoron aihe, niin tuskin se suurta joukkoa puheenvuoron puolella kiinnostaa.
Maito on kaupan perällä kahdesta syystä:
1. Sitä ostetaan joka kauppareissulla niin asiakas joutuu kulkemaan niiden värikkäiden hyllyjen läpi tekemässä heräteostoksia.
2. Kyseiset tuotteet hyllytetään usein sieltä takakautta, että hyllyttäjä ei ole siinä asiakkaiden edessä lataamassa maitopurkkeja hyllyihin.
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Mutta mikä estäisi sijoittamasta tuoretuotteetkin taaemmaksi, pois jokaisen kaupassa poikkeavan pärskeiden alta?
Ilmoita asiaton viesti
Isoissa marketeissa tuorevihannekset ja hedelmät ovat yleensä melko lailla taaempana ja pakastehyllyrivistöt sekä kosmetiikka ja kodintavarat ottavat etualueen.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen pessyt tomaatit, appelsiinit, omenat ja banaanit fairy-vedessä. Myös rypäleet. Eli altaaseen vettä ja fairya liraus, samanlainen kuin olisi astioita tiskatessa.
Sitten harjailee samaan tapaan kuin astioita.
Sitten huuhtelee.
Kyllä siinä oma vaivansa on, mutta sitten ei jää vaivaamaan, kuka kaupassa kävijä näihin oli ehkä koskenut hiljattain.
Ilmoita asiaton viesti