Ihmiset voidaan jakaa neljään ryhmään: minunlaisiini ja muihin

Kyllä. Se on juuri niin kuin otsikossa lukee.

Minunlaisiani ihmisiä lienee melko vähän. Lisäksi on kolme ryhmää:

Nuo kolme ryhmää ovat:

  • Sellaiset ihmiset, jotka noudattavat tarkasti kaikkia sääntöjä ja normeja
  • Sellaiset ihmiset, jotka eivät normeista piittaa vaan toimivat kaikessa kuten itselle tuntuu parhaalta
  • Sellaiset ihmiset, jotka ovat jotain noiden kahden ryhmän väliltä (enemmistö)

Tänään on muuten MIELENTERVEYSPÄIVÄ!

Minunlaisilleni ihmisille on tyypillistä, että he eivät ”riitele”, mutta he pyrkivät korjaamaan havaitsemiaan yhteiskunnan epäkohtia – siis asioita jotka he näkevät vääriksi. Yksi tuolla tavalla aikoinaan toiminut henkilö on mm. papinpoika Antti Vuolanne. Enkä toki väitä, etteikö hän nykyisinkin pyrkisi epäkohtia korjaamaan, mutta ei hän enää nykyisin laita itseään samalla tavalla peliin, toisin kuin minä.


Ensimmäisessä poliittisessa minua koskeneessa lehtijutussa oli ns. kainalojuttu. Sen otsikkona oli: ”Vastavirtaan kulkeminen kehittää yhteiskuntaa”.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu