Käytetty ei köyhälle kelpaa

Kierrätys on päivän sana!

Kierrätys ei kuitenkaan ole suotavaa kun hankitaan lahjoituslahjoja varattomien perheiden lapsille.

”Välillä paketeista paljastuu myös ikäviä yllätyksiä.” Kertoi YLEn alueuutiset eilen.

Paketit on pakko tarkastaan ennen kuin ne toimitetaan eteenpäin.

Jotkut kun  eivät kykene mieltämään, että varattoman perheen lapsen pitää saada lahjaksi uusia käyttämättömiä tavaroita.

Joskus paketeista on löytynyt mm. käytettyjä leluja tai käytettyjä vaatteita!

Kuka ostaisi käytetyn?

Entä sitten vaatteet? Etenkin pienten lasten vanhemmat hankkivat pikkulapselle varsin usein käytettyjä vaatteita kirpputorilta – miksi?

Entä puhelimet? ”

  • ”Suosi käytettyä. Puhelimien uusiokäyttö on kasvanut, ja käytettyjä puhelimia on nykyisin jo hyvin saatavilla.”

 

 

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu