Kirkkoherra vaatii julkisuutta. Lääkärit salaavat. Poliisi tekee rikoksen
Parinkymmentä vuotta sitten ei ollut mitenkään harvinaista, että jonkin kunnan nettisivuilta löytyi salassapidettävää tietoa. Voisi kai sanoa, että se oli pikemmin säänö kuin poikkeus. Syynä ”historiallisiin” laittomuuksien oli pääasiassa se, että kunnissa ei ymmärretty mitä yksityishenkilöiden tietoja lain mukaan pitää salata. Kaikki toisaalta tietävät, että yhä nykyäänkin monet viranomaiset pyrkivät salaamaan päätöksiään vaikkei siihen laillista perustetta olisikaan.
Lainvastaisen menettelyn mahdollistaa Suomessa omaksuttu, sanoisinko mielenkiintoinen, oikeuskultturi: kun viranomaistoimija tekee rikoksen niin siitä ei tehdä rikosilmoitusta vaan kantelu laillisuusvalvojalle. Laillisuusvalvoja sitten antaa jonkinlaisen moitteen jos lakia on rikottu – AI ai, -ai!(?) Yleensä nuo tapaukset, joissa lakia todella on rikottu, käsitellään ns. ”aika hoitaa” linjalla. Tuolloin kantelun käsittely kestää muutaman vuoden, jossa ajassa rikos vanhenee -> siitä ei voi enää laillisuusvalvojan päätöksen jälkeen tehdä rikoilmoitusta, tai ainakaan sitä ei vanhentuneena tutkittaisi.
Ongelmia on siis ainakin kolmenlaisia asiakirjojen julkisuuteen nähden:
- julkisia asiakirjoja salataan
- salaisia asiakirjoja julkistetaan
- kurkitaan luvatta jonkun tietoja
Noista kaikista ”kuva”liitteet jäljessä,
koska tämä blogialusta ei nyt taaskaan salli kuvien liittämistä tekstin väliin järkevästi ilman vippaskonsteja.
Koska Suomessa on omaksuttu aiemmin mainitsemani ”sanoisinko mielenkiintoinen, oikeuskulttuuri”, niin poliisikaan ei aina ymmärrä (lue: ???), että viranomaistoimijan toimiessa vastoin lakia asiakirjajulkisuus-asioisssa kyseessä on virkarikos. Se on sitä vaikka syyllisenä olisi poliisi!
Entä ne lääkärit?
Lääkäreitä en syytä virheistä. En muista heidän osaltaan kuulleeni edes yksittäistapauksista joissa julkisuuslakia olisi rikottu. Otin lääkärit mukaan koska blogisti Marko Kettunen kirjoitti eilen: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/markokettunen/mita-hippokrates-sanoi-koronapassista/
Tuohon blogiin minä kommentoin: ”Jos lääkäri potilaan pyynnöstä kirjoittaa potilaalle jonkin todistuksen ja potilas päättää sen jollekulle ulkopuoliselle näyttää niin miten lääkäri siinä valaansa rikkoisi?
Pikemminkin (Suomessa) on ongelmana liian tiukka salassapito kaikilla viranomaistahoilla. Koska laki on sellainen, että edes asianosaisen luvalla ei viranomainen (tai sen edustaja) voi ottaa julkisesti mitään kantaa joihinkin ”yksityisasioihin”. Miksi näin?”
Väitän edelleen, että jos minä pyydän lääriltä jonkin todistuksen ja näytän sen kenelle tahansa, vaikka naapurille tai poliisille, niin ei lääkäri siinä mitään virhettä tee!
Lainaus blogista: ”Lääkärinvala
”Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu.””
- Onko totuus kuitenkin se, että minä olen ymmärtänyt täysin väärin sen mitä blogisti Kettunen blogikirjoituksessaan tarkoitti?
OIKEUSLAITOS?
Tuolla kuvissa on pätkä myös TÄMÄN JUTUN tuomiosta.
Oikeuslaitos siis saa julkistaa… [olen tekstistä itse poistanut nimet jotka nähdäkseni kuuluvat salassapidettäviksi muualla kuin tuomiossa].
– tuomiossa ne tottakai saa julkistaa, sillä tuomioistuin asian varmasti tietää ja on OIKEASSA!
Ei Suomessa ole mitään virallista lääkärinvalaa ollut vuosikausiin. V. 1986 kun minä valmistuin, piti antaa Lääkintöhallitukselle käsinkirjoitettu vakuutus lähinnä siitä, että kunnioittaa ihmisoikeuksia, ts. ei avusta kidutuksessa. Lääkäriliitolla on oma valakaava, mikä on tietenkin täyisn epävirallinen, ts. sellaisen saa vannoa, jos huvittaa. Hippokrateen valaa en missään tapauksessa vannoisi, sillä siinä kielletään mm. eutanasia ja abortti ja luvataan, ettei ammatin salaisuuksia kerrota ammattikunnan ulkopuolisille, joten ei se nykymaailmaan oikein sovi.
Jos potilaan pyynnöstä kirjoittaa todistuksen jostakin asiasta, niin potilashan saa lähtökohtaisesti tehdä sillä mitä haluaa. Yhteiskunta vaatii kaikenlaisia terveydentilaa koskevia todistuksia, mutta yleensähän ihmiset niitä omasta tahdostaan pyytävät, joten viime kädessä on jokaisen oma asia, toimittaako sellaisen eteenpäin. Lääkärin tehtävä on vain laatia totuudenmukainen todistus. Viranomaisilla on oikeus saada tietoja ja todistuksia laissa yksilöidyissä tapauksissa.
En minäkään ymmärrä, mitä pahaa siinä voisi olla, jos potilaan pyynnöstä laatii terveydentilaa koskevan todistuksen, kunhan pysyy totuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Lainvastaisen menettelyn mahdollistaa Suomessa omaksuttu, sanoisinko mielenkiintoinen, oikeuskultturi: kun viranomaistoimija tekee rikoksen niin siitä ei tehdä rikosilmoitusta vaan kantelu laillisuusvalvojalle.”
Tähän liittyy toinen surullinen aspekti.
Kun kaavoituksen vastaisia toimia on tehty, esimerkiksi rakennettu kunnan alueelle(omistamalle) laittomasti, ei kuntalainen voi tehdä rikosilmoitusta, sillä hän ei ole asianomainen. Ainoastaan kunta voi tehdä rikosilmoituksen, mutta jos se ei tee, niin luvattomasti aluetta voi käyttää ilman, että siihen kukaan puuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
Väärin. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin jos se saa vaikkapa nimettömän ilmoituksen, tai muuten tietää, ilmeisen luvattomasta rakentamisesta.
Ellei toimenpiteisiin ryhdytä niin kyseessä on virkarikos. Tuosta virkarikoksesta, joka on yleisen syytteen alainen rikos, voi kuntalainen ilmoittaa poliisille.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mene noin.
Rakentamista on myös maanrakentaminen/muokkaus. Tiedän tilanteen missä rajapyykit ovat hautautuneet, asukkaiden ottaessa lisätilaa kunnan mailta pihanurmikolleen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei noin saa toimia!
Rajapyykin väärentäminen tai siirtäminen on lain mukaan rangaistava teko.
18:07->
Peittäminen – klik
Ilmoita asiaton viesti