Korona johtamassa vuokrien alenemiseen.

Koronan vaikutuksesta vuokrat näyttävät lähtevän laskuun kasvukeskusten keskustoissa. Syynä on se, että ihmiset muuttavat lähiöihin. Niin ikään liiketilojen vuokratkin taitavat lähetä laskuun. Yritykset pohtivat etenkinen konttoritilojen riittävää määrää nyt, kun on huomattu, että paljon töitä voidaan tehdä etänä.

Kun keskustoissa asuntoja tyhjenee, niin se tullee johtamaan vuokrien alenemiseen. Samanlainen vaikutus toteutuneen myös yritysten konttoritiloissa. Tuotantotiloja harvoin on keskustoissa, eikä niiden vähentäminen välttämättä edes onnistuisi. Tuotantoa kun ei kovin helposti voi tehdä etänä. Kun vuokrat alenevat niin miten käy kiinteistöjen arvon?

Niin tai näin niin tällä hetkellä kuulemma kysyntää on etenkin kasvukeskusten keskustayksiöistä, vaikkakin vuokratuotto ei ole yhtä hyvää kuin aiempina vuosina. Tuottoa kuitenkin tulee, myös asunnon oletetun arvonnousun myötä – kuinka kauan, se lienee hyvä kysymys.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu