Korona – ketä pitäisi uskoa? THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmista vai asiantuntijaa?
Koronasta liikkuu paljon (höpö)puhetta.
Tietoa on vähän, sen THL:N Mika Salminenkin myöntää. Mutta paljon Salminen myös tietää! Salminen oli TV:ssä kertomassa koronan tarttumisesta ensimmäisten joukossa. Kirjoitin asiasta tuolloin: Salminen totesi (23min.) [lyh]: ”korona tarttuu pääasiassa kosketustartuntana ja pisaratartuntana. Ilmatartuntana se ei tartu.” – ”[jotta tartunnan saisi] pitää olla lähellä [viruksen kantajaa] ja kohtuullisen pitkään, että 15 minuuttia on laskettu, että se aika on niinku lähikontaktissa.”
Ihmisillä on huoli siitä miten korona tarttuu eri pinnoilta joita arkielämässä kosketellaan: ovenkahvoista, ostoskärryistä, jne.
Salminen rauhoittelee: ”…varoittelut viruksen tarttumisesta pinnoilta muuten kuin aivan tuoreista eritteistä eivät ole relevantteja arkielämässä. Pintahygienia on sen sijaan olennaista terveydenhuollon puolella, missä potilailla on usein keskimääräistä pahempia oireita.” Eli korona ei tartu pinnoilta paitsi terveydenhoidon yksiköissä. Uskoo ken tahtoo!
Minä luotan enemmän omaan näkemykseeni ja dosentin asiantuntemukseen. Dosentti (*/erikoisasiantuntija) kertoo:
*/Jyväskylän yliopiston solu- ja molekyylibiologian dosentti Varpu Marjomäki.
”Koronavirus voi elää kuntosalin laitteessa tai buffetlounaan kauhassa jopa yhdeksän päivää”
Voi herranjestan minkälainen Mika oli hän, on hyvä ettei Salmisia ole enemmän…
(on minun näkemykseni)
Jos luotat Salmisen lausuntoihin niin voit huoletta olla koronapotilaan luona, suudella häntä, jne. kunhan ”akti” kestää alle viisitoista minuuttia. Eikä huolta siitä, että pinnoilla olisi virusta – paitsi tietysti jos olet terveydenhuollon yksikössä.
”Koronaviruksella on rasvakuori, jonka voi liuottaa saippualla tai väkevällä viinalla.” [dosentti Varpu Marjomäki.]
Hetkeäkään en epäile sitä, etteikö juuri Mika Salminen olisi pätevä tehtäväänsä ja nimenomaan oikea henkilö antamaan lausuntoja siitä miten korona tarttuu ja miten siltä voi suojautua. Hyvä, että THL:ssä on Mika Salminen! JEES, huraa!
Vaikka Satakunnassa ei ainakaan tällä hetkellä ole varmistettuja koronatartuntoja, niin siitä huolimatta Satakunnassa on karanteenissa henkilöitä, koska ovat olleet tekemisissä korona-potilaan kanssa. (ja kaiketi vähintään 15 minuutin lähikontakti).
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti löytyy asiantuntija joka kertoo juuri sen kannan jonka haluaa kuulla kunhan vain vähän vaivaa näkee. Asiantuntijoita löytyy eri uskonnollisia, poliittisilla ja ideologisilla periaatteilla toimivia ja yhtä totuutta ei liene juuri mistään todistettavasti löydettävissä.
Helpoin tapa on mielestäni uskoa isoimman toimijan asiantuntijaa. THL lie suurin toimija Suomessa eli jos löydän isomman auktoriteetin niin uskon häntä.
Merkel sanoo että 70prossaa sairastuu, Trump sanoo ettei mitään hätää. Olisin kiinnostunut kuulemaan mitä YK ja Saksan THL vastaavat viranomaiset on asiasta mieltä. Ja tietenkin USA vastaavan viraston ei poliittinen asiantuntija..
Yksittäisen asiantuntijan paperia voi käyttää nenäpaperina, siihen se on luultavasti paras..
Uskon siis mieluummin esim Björn Wahlroosin asiantuntijalausuntoa talouden suunnista kuin ekonomisti Erkki Einiintunnettua vaikka molemmat olisivat alansa ammattilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Eli luotatko nyt THL:n 15 minuutin + ei tartu pinnoilta tietoon?
Ilmoita asiaton viesti
👍
….
Niin ….. nykyään suurissa ristiriidoissa pahinta on että asiantuntijat alkavat kinata keskenään.
Muistelen, että maailmassa on yliopistoja ja muita tutkimuslaitoksia muutama tuhat (3000?).
Lausunnon antajia sen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kai maalaisjärkeäkin saa käyttää?
Ei kai kukaan ns. tervejärkinen, jollaisena pidän sekä itseäni, että Sinua, usko, että olisi jokin 15 minuutin raja. Saatikka, että virus tarttuu pinnoilta vain terveydenhoidon yksiköissä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos se tarttuu kaikilta pinnoilta jokaiseen pintoihin koskettavaan 15min mihin tartunnankantaja on koskettanut tai muuten erittänyt virusta niin silloinhan kaikenlaiset varotoimet on aivan turhia koska taudin leviämisen estämisyrityksethän on silloin aivan turhia.
Kauankohan kertomasi dosentti Varpu Marjamäki on opiskellut korona virusta ja sen käyttäytymistä. Ajattelin vaan että missä ajassa ja kuinka vahvalla tietopohjalla sen asiantuntija tittelin voi saada kun virus on jo viikkoja tunnettu ja nyt jo löytyy asiantuntija ko viruksen käyttäytymiseen ja leviämisherkkyyteen.
Ilmoita asiaton viesti
Varpu Marjamäki (jos luit jutun) viittaa arviossaan siihen, mitä jo tunnetuista koronaviruksista tiedetään. Perustellen näkemystään sillä.
Mihin THL:n johto viittaa viidentoista minuutin ”eikä tartu pinnoista” höpinöillään. Kumpi vaikuttaa luotettavammalta?
Ja Suomessakni tulee koko ajan lisää tartuntoja, vaikka sairaat on karanteenissa. Kyllä pitää ihmetellä! Etkö sinä…?
Ilmoita asiaton viesti
Sairaat on karenssissa sitten vasta kun sairaus tai epäily on todettu.
Vielä ei Suomessa ole uutisoitu yhdestäkään tartunnasta jonka lähdettä ei olisi löydetty, sitten kun se ensimmäinen löytyy niin sitten tauti on karannut karanteenista ja leviää suht vapaasti.
Italiassa ei tieten edes tunneta ensimmäistä tartuttajaa eli siellä se jo leviää hallitsemattomasti..
Ilmoita asiaton viesti
Olennainen oli tässä sanottu.
Ilmoita asiaton viesti
Tutustu Robert Koch Instituutin sivuihin. RKI.DE
Löytyy ohjeet myös ammattilaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Saksan taitoni on melko huono :-/ Tuohan koski vain Saksaa. Suomessa tilanne on eri, ja tietämys parempaa!
Ilmoita asiaton viesti
Myös englanniksi hieman suppeammin.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä lienee erikoisesti tilanne Italiassa, jossa kuolleisuus coronaan on liki 7 % ?
Lieneekö Ode oikeassa, että joku taho on tartuttanut tahallaan vain vanhuksia, vai miten lie ?
Ilmoita asiaton viesti
Luotan siihen, että kuolleisuus on alle 0,7%, jonka sallin.
Ilmoita asiaton viesti