Koronarajoitukset lopetetaan
Kautta maailman suuret ihmismäärät protestoivat koronatoimia vastaan.
Miksi protestoidaan? Miksi Suomessa ei protestoida koronatoimien puolesta?
Pitäisikö kuitenkin kansalaisia kuunnella (7%)?
Ovatko pakkorokotukset ok? Kuinka hyvin tiedämme rokotteiden pitkäaikaishyödyt?
Aikoinaan ehdotin ihmisten jakamista ryhmiin siten, että osalla ei olisi oikeutta sairaanhoitoon koronan vuoksi.
Toisessa (kadonneessa(?)) kirjoituksessani ehdotin, että ”koronapelkurit” voisivat liikkua kylillä ja kaupoissa tiettyinä päivinä ja aikoina, niin ikään ”pelottomat” saisivat vapaasti liikkua samaan tapaan tiettyinä aikoina. Nuo ajat porrastettaisiin siten, että eri ryhmiin kuuluvat eivät törmäisi toisiinsa. Pelottomien ryhmään kuuluvilla ei olisi oikeutta koronahoitoon.
Eikö ihmisen tulisi saada itse päättää ottaako riskin? Mutta kuitenkin kaikki pitää suojata ja hoitaa – niinkö?
OTSIKKO
”Koronarajoitukset lopetetaan” – se on totta. Kysymys kuuluu: koska ja miksi?
Meillä yhteiskunnassa on erilaisia ryhmiä. Eikö saisi olla?
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä, etteikö meillä saisi olla erilaisia ryhmiä yhteiskunnassa. Eiköpä laki myös takaa sen, että saa perustaa ryhmän.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Kunhan toiminta on lainmukaista! 🤖
Ilmoita asiaton viesti
Tahtoo nykyään yleensä olevan niin, että ensin hihhulit perustavat ryhmän, minkä jälkeen he määrittelevät kaikki muut kuuluvaksi johonkin ryhmään, esimerkiksi vaikkapa ”suvakiksi.”
Ilmoita asiaton viesti
On varmasti.
Paljon kunnollisempaa kuin yhdelläkään festarilla.
Ilmoita asiaton viesti
Sitten pidätte kuitenkin näitä hihhuleita niin etuoikeutettuna, että toiminta pitää kieltää.
Kumpaa mieltä nyt olette?
Ilmoita asiaton viesti
Minä ainakin eksentrikkona pidän yhtä kanssani samanmielisten kanssa.
Perustelen sitä sillä, että kanssani eri mieltä olevat saattavat olla väärässä.
Taidan perustaa ryhmän: takinkääntäjät, heti kun vaan ehdin ja jaksan.
Ilmoita asiaton viesti
Perusta vaan.
Ilmoita asiaton viesti
Juu…
Ilmoita asiaton viesti
Tuleeko sen nimeksi, hullu mies huittisista, syö enemmän kuin tienaa?
Ilmoita asiaton viesti
Takinkääntäjät olisi varmasti erittäin suosittu ryhmä varsinkin poliitikkojen keskuudessa. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Minä en pidä takinkääntämistä lainkaan pahana asiana. Ainakaan aina se ei sitä ole.
Tärkeintä on, että takkinsa kääntänyt kertoo miksi niin teki: sain uutta tietoa ja totesin, että olin aiemmin väärässä.
Henkilö joka jääräpäisesti pitää kiinni aiemmasta olettamuksestaan taikka luulostaan, ei pysty muuttamaan näkemystää on huono poliitikko, huono ihminen, ”kun tulin sanoneeksi”!
Ilmoita asiaton viesti
En ole poliitikko.
Ilmoita asiaton viesti
En pidä sinua sen paremmin poliitikkona kuin takinkääntäjänäkään. En myöskään huonona ihmisenä.
Kohta kello on 20:02, joten ->
Ilmoita asiaton viesti
> Kuinka hyvin tiedämme rokotteiden pitkäaikaishyödyt?
ooo
Tätä kysymystä vältellään kovasti
Ilmoita asiaton viesti
Se on ristin ja itsensä kieltämisen tie.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sanoisi se joka syrjäytetään alimpaan kastiin?
Kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta saada rokotusta vielä.
Sota yhdisti kansamme oikeiston ja vasemmiston joten sillä tiellä on viisasta pysyä kyllä yhteiskuntarauha on kalleinta.
Ilmoita asiaton viesti