Koronarokotuksissa siirrytään yhteen rokotuskertaan
Tällä hetkellä koronarokote annetaan kahdessa erässä. Kolme tai neljä viikkoa ensimmäisen pistoksen jälkeen pistetään toinen rokoteannos.
Näyttää kuitenkin siltä, että yksi rokoteannos voi antaa riittävän suojan: ”Pfizerin ja Biontechin rokote antaa 50–80 prosentin tehon ensimmäisen rokotuskerran jälkeen. Nohynek huomauttaa, että dataa on kuitenkin vielä hyvin niukasti.
Modernan rokotteesta tietoa on jonkin verran enemmän.
– Tulokset näyttävät kohtuullisen hyviltä, Nohynek sanoo.
Rokote näyttää tuovan yhden rokotuskerran jälkeen noin 80 prosentin suojan koronavirustaudilta. Luku selviää Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n julkaisemista dokumenteista.
Lisäksi rokote vaikuttaa estävän kohtuullisesti myös oireettomia tartuntoja, joilla on suuri merkitys epidemian leviämisessä.”
Korona tuskin häviää keskuudestamme koskaan. Se on tullut jäädäkseen, influenssan kumppaniksi.
Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista antaa koronarokote nenäsumutteena. Ehkä vastaava pystytään kehittämään myös influenssaan.
Kävi nenäsumuterokotteen kanssa miten tahansa, niin tottakai pohditaan myös mahdollisuutta yhdistää korona- ja influenssa-rokotteet annettavaksi yhtenä pistoksena tai sumutteena (riskiryhmille).
Päivitys 12:56
EU: n rokoteohjelma saa Pfizer- Biontechin rokotetta 12,5 miljoonaa rokoteannosta huomiseen mennessä. Rokoteohjelman mukaan rokotteet jaetaan EU: sisällä jäsenmaiden väkilukujen mukaisessa suhteessa.
EU: n väkiluku on 446 miljoonaa, josta Suomen väestön osuus on 1,233 %.
Suomen osuus tästä 12,5 miljoonasta rokoteannoksesta on sovitusti 154.125 annosta.
Tästä maahan tuli aiemmin 9.750 annosta tapaninpäivänä ja saamatta on siis 144.375 annosta ( 28.875 rokotepulloa ) uuteenvuoteen mennessä. Näillä 28.875 rokotepullolla voidaan rokottaa THL: n ohjeistuksen mukaan 86.625 riskiryhmäläistä kahteen kertaan.
Hallitus on varmasti huolehtinut siitä, että EU: n rokoteohjelman mukaisesti sovittu määrä 144.375 puuttuvaa rokoteannosta saapuu maahan viimeistään huomenna ja rokotukset voivat jatkua jo heti ensi viikonlopusta alkaen.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d3b0d5d7-28cc-4ff2-84eb-5ca794d41897
Ilmoita asiaton viesti
Noista viiden annoksen pulloista saa mediatietojen mukaan usein kuusi, joskus jopa seitsemän, annosta rokotetta. THL on antanut luvan käyttää kuusi annosta.
Jos rokotetta on jatkossakin pulloissa saman verran niin saatavien rokotteiden määrässä voidaan käyttää kerrointa 1,2.
Onko sitten kuinka järkevää ja välttämätöntä rokottaa kaikki kahteen kertaan – kuka sen tietää?
Ilmoita asiaton viesti
Käytin yllä kuuden annoksen määrää per pullo 86.625 potilaan rokottamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ok.
THL:n nykyinen ohje on tuo kuusi.
STM:n ohje on, että kaikki annokset tulisi käyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Kahteen (tai useampaan) kertaan rokottamisen tarve on osa tämäntyyppisen rokotteen ominaisuuksia.
Perinteiset rokotteet sisältävät vahvemman annoksen elävää taudin aiheuttajaa, ja aiheuttavat vahvemman reaktion, joka antaa kerrasta täyden immuniteetin tautia vastaan. Ongelmana on ne yksi kymmenestätuhannesta, joilla on poikkeava puutteellinen immuniteetti, ja he sairastuvatkin rokotettavaan tautiin, yhtä kohtalokkain seurauksin kuin on taudin olemus.
Moderneja rokotteita pyritään kehittämään turvallisemmaksi, siten että rokote ei voi edes teoriassa sairastuttaa ketään rokotettavaan tautiin, vaikka olisi AIDSin kantaja ja täysin romahtanut immuniteetti. Hintana tälle turvallisuudelle on se ylimääräinen vaiva, että rokotus täytyy antaa useampia kertoja peräkkäin, jotta immuunivaste kohoaa riittävälle tasolle.
Muut odottamattomat sivuvaikutukset ovat kuitenkin mahdollisia moderneissakin rokotteissa, vaikka rokotettavaan tautiin sairastuminen pystytäänkin tekemään nykyään täysin mahdottomaksi skenaarioksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tuo pitää paikkansa: ”Rokote näyttää tuovan yhden rokotuskerran jälkeen noin 80 prosentin suojan koronavirustaudilta.”
-niin onko ideaa antaa jokaiselle kaksi rokotetta => pystytään rokottamaan vain puolet siitä mitä pystyttäisiin jos annettaisiin jokaiselle vain yksi annos.
Ilmoita asiaton viesti
Mainittu suojan kattavuus yhdellä pistoksella on yllättävän korkea tiedemiehillekin. Sitä ei ole odotettu. Toisaalta kun julkisuudessa on puhuttu noin 90% tehosta (usean pistoksen jälkeen), sitä jotkut ovat kritisoineet yllättävän matalaksi tehoksi, ollakseen rokote jonka pitäisi suojata vakavalta taudilta. Jos kansalaiset saavat tietää että yksi kerta antaa heille 80% todennäköisyydellä suojan, riittääkö se edes kansalaisten omasta mielestä, jos ovat huolissaan itsestään tai iäkkäistä läheisistään? Moni saattaa haluta useamman pistoksen, vaikka THL sanoisi että kerta riittää kansakunnan kannalta ajatellen.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan. Todennäköisesti on myös niin, että yhdellä pistoksella suojavaikutus kestää lyhyemmän aikaa.
Toisaalta jos virus muuntuu enemmän influenssan kaltaiseksi niin mitä hyötyä saadaan yli puolen vuoden suojavaikutuksella?
Ilmoita asiaton viesti
Biontechin rokote on mRNA-koodi Covid-19 viruksen proteiinista jota se käyttää soluihin kiinnittymiseen, rokote ei siis sisällä varsinaista virusta lainkaan. Rokotteella siis pyritään saamaan kehon puolustus toimimaan tuota proteiinia vastaan ja muistamaan että tuo proteiini on vihollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, ja ennalta on uskottu, että siihen tarvitaan useampi annos, ennen kuin immuniteetti kehittyy täydelliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuo koronan RNA-rokote edelleenkään suojaa ketään kuin kehon omistajaa, oli mikä tahansa, niin se suojaa vain henkilöä hetken mutta ei estä tartuttamasta toista ihmistä.
Lopeta nyt tuollaiset intoilut, että nyt olisi lopetettu korona, se ei ole loppunut.
Edelleen täytyy pitää kahden metrin välit ja desinfioinnit rokotteesta huolimatta. Anna kotiosoitteesi, että voisin tulla kumivasaralla kumauttamaan päätäsi?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä jankkaat – kenelle?
Kirjoitin mm.:”Korona tuskin häviää keskuudestamme koskaan.”
P.S. Meinaatko, että kumivasaralla kumauttaminen auttaisi, ja ketä?
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta itse taudin sairastaminenkaan ei näyttäisi ainakaan kaikille antavan immuniteettia kuin muutamaksi kuukaudeksi.
Näistä ”uudelleen sairastumisista ” kerrotaan harva se päivä mutta kertomatta on jäänyt onko uusi kulloinenkin sairastuminen ollut mahdollisesti uuden mutaation aiheuttama.
Rokote saattaakin olla aina askeleen jäljessä tätä muuntautumiskykyistä virusta.
Ilmoita asiaton viesti