Kuka maksaa hammaslääkärilaskuni (vuositarkistus)

Tervehdys blogini lukijat!

Mietiskelen tässä, että kuka maksaa hammaslääkärilaskuni? Ei kai minun itse sitä tarvitse maksaa?

Kävin nimittäin loppuvuodesta 2020 hammaslääkärissa, vuositarkistuksessa. Edelleen oli yksi pieni reiänalku, kuten edelliselläkin kerralla pari vuotta aiemmin. Sille ei tehty mitään – seurataan.

Joulukuun lopulla sitten aloin miettiä asiaa, tarkemmin sitä, että minulle ei ollut tullut tuosta käynnistä laskua.

Niinpä päätin asiaa kysyä:

Sain tuohon viestiini vastauksen: Teillä ei ole avoimia maksamattomia laskuja.

OK – olin tyytyväinen, kunnes nyt helmikuun 2021 alussa posti toi laskun…

Siinä oli alkuperäinen eräpäivä 30.12.2020. Sitten siinä oli toinen eräpäivä 15.2.2021, sekä vielä käsin kirjattu kolmas eräpäivä.

TOIMEENTULOTUKI

Ongelmalliseksi asian tekee se, että jos olisin laskun saanut ajoissa, joulukuussa 2020, niin olisin siihen saanut toimeentulotukea. Tuolloin (joulukuussa 2020) nimittäin sain toimeentulotukea.

Uudeksi eräpäiväksi oli nyt korjattu päivä joka oli vuonna 2021. Tänä vuonna en ole ainakaan vielä saanut toimeentulotukea koska en ole, kuten jotkut tietävät, suostunut toimittamaan Kelaan heidän vaatimiaan tiliotteita. (Oikaisuvaatimus tehty).

Toistaiseksi ainoa tulo jonka saan on asumistuki, noin 320€/kk. (Vuokra n. 520€/kk.) joten en pysty tuota hammaslääkärilaskua maksamaan. Arvatkaa harmittaako?

Lasku olisi maksettu toimeentulotukena jos se olisi toimitettu minulle ajoissa – minä jopa sitä tiedustelin!

Kysyn siis: kuka laskun maksaa?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu