Monien elämä vs. yhden ihmisen elämä
Albert Göring pelastia aikoinaan monia.
Tyttärensä hän kuitenkin avioeron jälkeen unohti täysin.
Tytär on antanut anteeksi, otsikon sanoin.
Kun aikoinaan suomalaisia rokotettiin sikainfluenssaa vastaan siitä seurasi, että muutamia sairastui narkolepsiaan. He sairastuivat, maksoivat hinnan, moni pelastui.
Pekka Pihlanto pohtii tänäisessä blogikirjoituksessaan ansiokkaasto koronarokote-vastaisuuden syitä.
Pitäisikö meidän rokottamattomien ottaa rokote muiden hyväksi? Entä mikä vaikutus olisi sillä, jos kaikki minun ikäluokkani (yli 50-vuotiaat), sekä iäkkäämmät, päätettäisiin jättää rokottamatta ja hoitamatta?
Onko maailmassa liikaa ihmisiä? Onko minun kaltaisiani liikaa?
Tänään kerroin vapaavuoron blogissani mottoni ja näkemykseni elämän tarkoituksesta. Olenko oikeassa?
Kehitys kehittyy. Maailma muuttuu!
3,5%:n sääntö -> muutoksia.
”Moni pelastui”? Oikeasti? Kuinka vaarallinen sikainfluenssa oikeasti oli koululaisille? Vai oliko influenssa jo loppumassa itsestään?
Aika kiireellä piti rokottaa ennenkuin sikainfluenssa loppuu itsestään.
Keissi on havainnollinen siinäkin mielessä, että mikä oli terveydenhuollon kanta rokotushaittoihin (niitä ei ole eikä niitä voi olla).
Ja millaisella hitaudella ja vastenmielisyydellä rokotehaittoja alettiin korvata. Tälläkin hetkellä Suomessa on mahdollisesti satoja jotka ovat jääneet korvauksista paitsi.
Yleensä ajatellaan että vaivat vähenevät ajan myötä, mutta näyttää siltä että osalla vaivat pahenevat ajan myötä.
Lue kirja Sikapiikki.
Ilmoita asiaton viesti
Pelko: https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000008381493.html
Ilmoita asiaton viesti
3,5%:n sääntö…
”Chenowethin ja Stephanin systemaattisessa tilastodatassa toistui kuitenkin suhdeluku 3,5 %. Aina kun väkivallattoman liikkeeen kannattajien määrä ylitti suhdeluvun 3,5 % väestöstä, oli tutkijoiden mukaan muutos suorastaan väistämätön.”
Lisätietoa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/09/26/tassa-keino-maailman-muuttamiseen-vain-3-5-prosenttia-ihmiskunnasta-riittaa
Ilmoita asiaton viesti