Muunnoskorona vie nuoria teholle

Epäileväisempienkin ihmisten pitänee alkaa uskomaan, että korona on vaarallinen tauti kaikenikäisille.

Viime aikoina etenkin englantilaisen variantin saaneita nuoria aikuisia on joutunut runsain määrin tehohoitoon.

Onneksi rokotteita tulee lisää. Ehkä jopa putnik tulee hyväksytyksi käyttöön Euroopassa. Toivoa pitää, että virus talttuu ilman liikkumisrajoituksia.

Hyvänä seikkana voidaan pitää sitä, että muita virussairauksia on nyt vähemmän. (Noro-virus ja influenssa).

Fakta kuitenkin lienee, että korona on keskuudessamme vielä vuosia, jopa vuosikymmeniä – influenssan tilalla.

+1
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu