Näkemyksiä Lasten kasvatuksesta, väkivallan välttämisestä, äideistä sun muusta…

En toki väitä olevani sen paremmin asiassa ammattilainen kuin oikeassakaan. Kaksi lasta minulla on. Molemmat lapseni ovat hyvätapaisia, parikymppisiä nykyisin. Alle kouluikäisinäkin osasivat käyttäytyä.

Monenlaista vanhemmuus on opettanut. Jonkin verran erinäisistä tilanteista kerroin ensimmäisessä kirjassani. Ei niistä nyt enempää – no tässä jutussa tulee tuossa mielessä vähän toistoa.

Kirjoitin kasvatuksesta vapaavuoron puolella arvostellen äitien lapsiinsa kohdistamaa väkivaltaa, mikä on tottakai väärin. Väkivalta niin kasvatuksessa kuin muutenkin on aina väärin!

Tottakai on paikallaan opettaa lapsille pienestä pitäen valmiuksia itsepuolustukseen – vai onko sellainen tarpeen? Paras itsepuolustuskeino on KARKUUN JUOKSEMINEN. Kuvan poika oli aikonaan HIPPO-juoksukisojen kolmas.

LAPSET OSAAVAT SUUTTUA JA KIUKUTELLA

Lapset ovat persoonia. Toiset ovat helppohoitoisempia kuin toiset. Aikuisen ei kuitenkaan yleensä pitäisi lapselle suuttua. Rauhallinen suhtautuminen on parempi. Tottakai suuttuakin saa. Jos aikuinen sitten suuttuu niin rauhoittumisen jälkeen pitää miettiä: oliko suuttumukseni oikeutettua ja aiheellista, ja pyytää lapselta anteeksi sitä, että käyttäytyi ikävästi. Lapsethan oppivat matkimalla!

LAPSIA PITÄÄ JOSKUS RANGAISTA!

Kyllä, niin se on. Ei siitä mitään tulisi jos lapsia aina vaan kiittelisi, tekivätpä he mitä tahansa. Poikani erään kerran kiipeilivät omenapuussa ja siinä sattui sitten oksa katkeamaan. Mitä pojat tekivät? Pyrkivät tottakai salaamaan asian, mutta kyllähän minä sen huomasin. En suuttunut vaan pidin puhuttelun jossa totesin: ei isi teille tuollaisesta suutu, vahinkoja sattuu kaikille, kun jotain sattuu niin siitä pitää isille tai äidille kertoa. Siitä isi jatkossa voi suuttua jos tuollaisia yritätte salata ja piilotella.

En nyt muista millaisia olivat ne jutut joista poikia piti rangaista. Joskus saattoi joutua hetkeksi nurkkaan, pariksi minuutiksi. Nykyisin en tuollaista rangaistusta enää käyttäisi. Mutta ehdottomasti se on parempi rangaistus kuin luunappi tai tukkapölly, joita kumpaakaan en ole koskaan hyväksynyt.

Eräs sivullinen kävi kerran poikani hiuksiin kiinni. Poikani oli hänen mielestään toiminut jotenkin väärin ja pitihän poikaa rangaista. Likiltä oli, että en tehnyt rikosilmoitusta. Minut puhuttiin ympäri, jotta ”ei tule huonot välit”.

PIDETÄÄN LAPSI PAIKALLAAN

Tämä on ehdottoman hyvä rangaistus ja tapa rauhoittaa kiukutteleva lapsi. Tätä meidän perheessämme oli tapana käyttää: lapsi syliin, kädet tiukasti ympärille, ja siinä sitten häntä rauhoiteltiin ja hänen kanssaan tapahtuneesta keskusteltiin. Ei tapa tietenkään kovin isolle lapselle sovi. Lasteni suosikkirangaistus oli ehdottomasti halimuskiinnitys. Aina kun lapsi kuuli, että nyt joutuu kiinnitykseen niin tuli kysymys: onko se halimuskiinnitys.

ERIMIELISYYKSIÄ TOISTEN LASTEN KANSSA

Selvähän se on, että lapset kun joukossa toimivat niin erimielisyyksiäkin tulee. Kaikki sen tietävät?

Omakotitalomme pihassa oli lasten kaivama iso monttu. Se oli mieleinen leikkipaikka. Muistan hyvin erään kerran kun kaksi poikieni serkkua olivat meillä käymässä ja kaikki leikkivät yhdessä. Kaksi vanhempaa sitten valtasivat montun ja tuumasivat pienemmille, että tänne monttuun te ette saa tulla. Tuo tottakai pienempiä miltei itketti. Onneksi olin lähistöllä ja havaitsin tilanteen. Hyvä minä?

Miten tuollaisen tilanteen sitten voi ratkaista? Toteamalla, että kaikkien pitää monttuun mahtua, niinkö? Minä tein pikkaisen toisin, mutta olenkin minä. Kaksi isompaa lasta olivat tyytyväisinä montussa ja pienemmät montun reunalla. Totesin: käsi ylös ne joiden mielestä kaikki mahtuvat monttuun. Pienemmät nostivat kätensä, isommat eivät. Tuon jälkeen totesin: montussa saavat olla nyt vain ne joiden mielestä kaikki sinne sopivat. Kas vain… nopeasti nousivat kahden vanhemmankin lapset kädet. Tuon jälkeen kaikki mahtuivat sopuisasti monttuun. Olivathan kaikki todenneet, viittaamalla, että kaikki mahtuvat monttuun.

LEIKIT SAAVAT JATKUA

Asuimme lasten ollessa pieniä (kuvat) keskustan tuntumassa. Ei pihamme ollut niitä siisteimpiä. Yksi asia mitä ei vaadittu: leikkejä ei lähtökohtaisesti tarvinnut yöksi siivota vaan paikat saivat jäädä sekaisiksi, niin sisällä leikkihuoneessa, kuin ulkonakin. Toki leikit joskus levisivät vaikkapa olohuoneeseen mutta tottakai ne yleensä sielläkin mahtuivat yli yön olemaan. Ehkä olimme vain aikuisina laiskoja ja pääsimme noin helpolla. Tottakai joskus siivottiin . Väitän kuitenkin, että lapsen kannalta on mukavampaa kun leikit saavat jäädä yön yli aamua odottamaan. Ketä se haittaa?

LEIKKIKÄÄ LASTENNE KANSSA

Ainakin minä muistan omasta lapsuudestani kuinka kivaa oli kun isän kanssa pienellä porukalla pelattiin vaikkapa pum pum sotaa. Legoilla leikkiminenkin isän kanssa oli hauskaa – kolarointi legoautoilla oli oikein kivaa!

Tuolla ensimmäisessä kuvassa nuorempi poikani leikkii äitinsä kanssa. Hauskaa näyttää olevan? Lasten kanssa leikkiminen kannattaa. Se opettaa paljon. Terve aikuinen leikkii – kuten sanonta kuuluu! 

KATSELTIIN MEILLÄKIN TV:tä, ja pelattiin tietokoneella…

Yksi mielestäni tärkeä seikka on, että lapsille tehdään pienistä pitäen selväksi se, että ne asiat joita tapahtuu tv:ssä tai peleissä eivät ole totta. Se, että esim. tietokonepelissä lyödään, ammutaan, jne. ei tarkoita, että siten saisi oikeassa elämässä toimia. Kaikki sellainen on kiellettyä ja sellaisesta seuraa aina rangaistus! Kyllä lapset oppivat ja osaavat sitten aikuisinakin käyttäytyä oikein. Paremmin kuin jotkut äidit nykyisin – valitettavasti. Luottakaamme siihen, että tulevaisuudessa kaikki on paremmin! Opettakaamme lapset myös siihen, että kun kokevat vääryyksiä niin niistä pitää kertoa. Olipa asia sitten mikä tahansa, ja vaikka olisi kielletty kertomasta.