Nuoret kantelevat laillisuusvalvojille aiempaa enemmän. Samoin aikuiset. Miksi?
Etenkin huostaanotetut nuoret tekevät nykyään asiattomasta kohtelusta laitoksissa aiempaa enemmän kanteluita.
Aikuisetkin kantelevat aiempaa enemmän. Miksi kanteluiden määrä kasvaa jatkuvasti? Katso peiliin!
Niin se vaan on, että vika on meissä kaikissa. Ainakin suurimmassa osassa ihmisiä: emme välitä, suljemme silmämme, ei voisi vähempää kiinnostaa, oma vika, minulle tai läheiselleni ei koskaan…
”Lapset ja nuoret tietävät nyt paremmin, että heillä on tällainen mahdollisuus.
Maija Sakslin”
Aivan. Myös aikuiset väärinkohdellut tai heidän omaisensa tietävät paremmin mm. mihin vanhus on hoitolaitoksessa oikeutettu, ja mitä voi tehdä jos homma ei toimi.
Mutta raha ratkaisee – se lienee yksi syy siihen, että; ”antaa olla”?
On toki toinenkin suuri syy: jos kantelen niin mitä muut ajattelevat?
Joskus, vaikkakin hyvin harvoin, kantelun tehnyt voi hyötyä myös taloudellisesti: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6035
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan kuitenkin käymässä niin, että mitä enemmän valitetaan, sitä enemmän valittamista pyritää estämään.
Ilmoita asiaton viesti