Oletko ostanut itsellesi hyvää mieltä?

Hyvälle mielelle itsensä voi saada monella tavalla. Yksi keino hankkia hyvää mieltä on auttaa tuntematonta vähäosaista konkreettisesti.

Kaikki eivät kuitenkaan konkrettisesti halua auttaa tuntemattomia. Kaikki eivät tuolla tavalla auta edes tuttuja.

Kun ei ole kykyä tai halua antaa konkreettista apua sitä tarvitsevalle niin voi auttaa lahjoittamalla rahaa jollekin vähäosaisia auttavalle järjestölle.

Toki lienee paljon niitäkin jotka eivät syystä tai toisesta auta muita millään tavalla – korkeintaan puhuvat pahaa ja arvostelevat. Tietämättä ”mitään”. He kuvittelevat tietävänsä. Mutu pohjalta he toteavat: ”oma on vikansa…”.

+1
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu