Oppivelvollisuuslain ongelmat – 1200 oppilasta ilman opiskelupaikkaa => jopa sakkorangaistus

Pahimmassa tapauksessa alaikäisen vanhemmalle voidaan määrätä sakko ellei lapsi opiskele ollessaan alle 18-vuotias.

Tällä hetkellä Suomessa on reilut 1200 lasta ilman peruskoulun jälkeistä jatko-opiskelupaikkaa.

Oppivelvollisuuslain mukaan: ”Oppivelvollisuus päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen hyväksytysti suorittanut ylioppilastutkinnosta annetussa laissa (502/2019) tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitetun tutkinnon taikka niitä vastaavan Ahvenanmaalla suoritetun tai ulkomaisen koulutuksen.”

Tuo tarkoittaa mielestäni sitä, että opiskelemaan pitää nyt hakeutua jokaisen joka ei ole vielä täyttänyt 18-vuotta, vaikka henkilö olisi päättänyt peruskoulunsa jo pari vuotta sitten. Opiskelija voi täyttää 18-vuotta ylihuomenna, ja lopettaa opiskelun siihen paikkaan.
[Paitsi jos lapsi on suorittanut oppivelvollisuuslain mukaisen tutkinnon (lisätty 18:23)]

Suomenmaa: ”…kaikilla on lähtökohtaisesti samat mahdollisuudet saada opiskelupaikka. Koulumatkat ovat maksuttomia, vaikka ammatillisen koulutuksen paikka ei aina löytyisikään omalta paikkakunnalta.

Päivärinnan mukaan aina pyritään siihen, että opiskelupaikassa voi käydä kotoa käsin.”

Eräs ongelmaryhmä jatko-opiskelun suhteen ovat eri tavalla vammaiset nuoret ja muut erityisen tuen tarpeessa olevat. Sitäkään ei käy kiistäminen, että lapsen etu ei aina välttämättä toteudu jos 15-vuotias saa opiskelupaikan muutaman sadan kilometrin päässä kodistaan.

Toki joku voi olla valmis muuttamaan ”ties minne” jo 15-vuotiaana kun taas jonkun toisen olisi parempi asua kotonaan vielä jonkin aikaa täysi-ikäisenäkin.

Eräänä ongelmana ainakin minä näen myös sen, että jos lapsi hakeutuu koulutukseen oppilaitoksen sijainnin perusteella (lähelle kotia) niin se käytännössä tarkoittaa, että jatkossa hänen on pakko vastaanottaa kyseisen alan töitä (nykylain mukaan) jos niitä hänelle tarjotaan, piti hän niitä kuinka ikävinä tahansa.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu