Otsikko. Taide. Käytös. Uhkailu. Lääkäritutkijan blogikirjoitus

Otsikolla on nykyisessä puheenvuorossa aiempaa suurempi merkitys – miksi?

Olette saattaneet huomata, että muutamassa viime kirjoituksessani olen blogikirjoituksen julkaisemisen jälkeen, jonkin ajan kuluttua, muuttanut tai täydentänyt otsikkoa.

Edellinen kirjoitukseni isorokon uhasta ei kovin monia kiinnostanut. Ihmekös tuo?

Erään kirjoituksen osalta havaitsin otsikon muuttamiselle suuren vaikutuksen. Ensimmäisten parin tunnin aikana lukijoita oli muutama kymmenen. Otsikon muuttamisen jälkeen lukijoita oli puolessa tunnissa sama määrä kuin ensimmäisten kahden tunnin aikana yhteensä.

Tottakai myös julkaisuajankohta vaikuttaa.

Miksi ette kirjoita vapaavuoroon, lue vapaavuoron tekstejä?

Niinhän se tottakai on, että kaikki jutut eivät vaan kiinnosta, minuakaan.

1.2.2020 vapaavuoroon ei tullut yhtään uutta blogitekstiä. Sitten tuli juttu jota en aikonut lukea. Tänään sen luin. Juttu oli:

Siis todella: On ilta. Suomessa. Kuva 1

ja lajina taide. En ikinä olisi uskonut, että juttu käsittelee ihmisen käytöstä, väkivaltaa. Kirjoittajana on lääkäritutkija. Suosittelen lukemaan kyseisen taideteoksen tekstin!


Mikä on siis otsikon merkitys?

 

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu