Perustuslain tuntemus

Kenen pitää tuntea perustuslaki?

Mutku ei se niin mene.

Siitä miten Suomessa perustuslakia tulkitaan päättävät maallikot. Miksi?

Lisäksi he päättävät tulkinnoista ennen kuin yhtään perustuslain vastaista rikosta on tehty.

Onhan meillä toki laki jonka mukaan tuimioistuin ei saa soveltaa säädöstä joka on ILMEISEN perustuslain vastainen.

Lähtökohtaisesti perusoikeudet ja ihmisoikeudet ovat samoja. Ollakseen ihmisoikeuksien vastainen päätöksen ei ole tarpeen olla ilmeisen perustuslain vastainen Suomessa.

Suomessa tehdäänkin joka vuosi useita, jopa kymmeniä, ihmisoikeussopimuksen vastaisi päätöksiä (satoja)?

0
JuhaniVehmaskangas
Sitoutumaton Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu