Pormestariehdokas Anni Sinnemäen virkarikos vanheni

Onko Anni Sinnemäki syyllistynyt virkarikokseen liittyen tuttavansa Pihla Viitalan ja hänen kumppaninsa saamaan poikkeuslupaan?

IL: ”Poikkeamisluvan saanut paritalo on näyttelijä Pihla Viitalan ja hänen siskonsa. Sinnemäki on Viitaloiden tuttu.”

Sinnemäki: ”– Oletin ja minulle syntyi sellainen käsitys viime syksynä, kun minua kuultiin tästä asiasta, että tämä ratkeaisi kohtuullisen nopeasti. Ajattelin, että odotan sitä, että poliisi saa työnsä valmiiksi. Sitten tässä onkin kestänyt kauemmin kuin silloin vaikutti.”
– aivan. Miksi tutkinnat, jopa tutkintojen aloittaminen, kestävät Suomessa niin kauan – toisaalta pyritäänkö liian usein siihen, että tutkitaan mahdollisimma vähän?

IL: ”Helsingin hallinto-oikeus (HO) on kertaalleen tammikuussa 2020 arvioinut Sinnemäen ja Viitalan suhdetta, kun se käsitteli kiistaa Meilahden huvila-alueen lisärakentamisesta. Tuolloin HO katsoi, ettei suhde muodosta esteellisyyttä.”  [Huom. HO on yleisesti käytetty lyhenne hovi-oikeudesta. Hallinto-oikeuden lyhenne on HaO]

2016

Virkarikoksen vanhemisaika on teosta riippuen joko viisi tai kymmenen vuotta.

Rohkenen veikata, että Sinnemäen ”hyvä veli” on hoitanut asian tutkintaa hitaasti. Jos Sinnemäkin olisikin osallistunut esteellisenä asian käsittelyyn niin se on juttu joka kuuluu tuon viiden vuoden vanhenemisajan piiriin.  Näin ollen syyttäjä joko toteaa, että ei ole syytä epäillä rikokosta, tai että rikos on jo vanhentunut. Syytettä ei tulla nostamamaan – se on FAKTA!

+3
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu