Retuutus

Lapsen retuuttaminen on fyysistä väkivaltaa (Ylen uutiset 27.10.2021).

Voiko henkisesti retuuttaa?

Retuuttaminen on väkivaltainen teko. Retuuttaja toimii ko. tavalla koska ei osaa hoitaa asiaa puhumalla.

Viime päivinä olen kirjoittanut paljon henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Viimeksi tänään kello 11 kun kerroin blogissani, että olen pahoinpidellyt kolmevuotiaan lapsen.

Joidenkin tuohon kirjoitukseen tulleiden kommenttien mukaan lapsen pahoinpitely on joskus ihan oikein.

 

Oletko kurittanut alaikäistä?

Hyvitä tekoasi lahjoittamalla!

 

Oletko sinä hyväntekijä? Vastaa kyselyyn. (klik, KIITOS!)
(julkaisen kyselyn vastaukset marraskuussa, tavoite: nenäpäivänä)

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu