Rikosrekisteristä tulossa täysin julkinen. Rekisteriin aletaan merkitä myös muita kuin vankeusrangaistuksia
KAIKKI TUOMIOT REKISTERIIN
Muutaman vuoden kuluttua rikosrekisteriin aletaan merkitä kaikki rikostuomiot.
Nykyisin sinne merkitään vain vankeusrangaistukset. Jatkossa myös mm. sakot ja viraltapanot.
Muutettu käytäntö palvelee ns. kunnon kansalaisia, jotka voivat sitten helpommin vältellä tuomittuja ja puhua heistä pahaa.
Rekisteriin tulee eri osioita kuten: naistenhakkaajat, seksuaalirikolliset, kavaltajat, lasta lyöneet tai tukistaneet, väkivaltarikolliset, jne.
PARASTA!
Ehdottoman hyvä asia tulevassa rekisterissä on, että jos henkilö muuttaa nimensä niin rekisterissä kerrotaan sen jälkeen hänen nykyinen ja entiset nimensä.
Lisäksi REKISTERISTÄ TULEE JULKINEN. Kuka tahansa voi henkilön nimen tai osoitteen perusteella tarkittaa, että onko ko. tuomittu jostain rikoksesta.
Tarkoituksena on myös, että tulevaisuudessa jokaisen rikollisen kuva julkaistaan järjestelmässä. Lisäksi tuomitulle tulee velvollisuus käydä viiden vuoden välein uudessa kuvassa, jotta kuva pysyy naaman mukaisena.
JATKOA SEURAA
Odottaa voidaan, että kovin pitkään uusikaan systeemi ei kunnon kansalaisia miellytä ja jo nyt valmistellaan mahdollisuutta siihen, että tulevaisuudessa rikoksentekijän otsaan tatuoidaan tehdystä rikoksesta kertova tunnus.
NYKYÄÄN JO HYVÄ
Eräs nykyisen systeemin hyvä puoli on, että rikosrekisterimerkintä säilyy pidempään jos tuomittu hakee tuomioonsa muutosta. Muuttuipa tuomio eli ei. Hyvä!
JULKISUUS MERKITSISI, että tämäkin olisi kokonaisuudessaan julkinen:
Kuten myös NÄMÄ!
Joissakin maissa esim. rattijuoppo saa lukea seuraavasta julkaistusta paikallislehdestä tekonsa tarkan kuvaksen, rikosnimikkeen ja nimensä osoitetietoineen. Vakavammissa rikoksissa em. tiedot julkaistaan oikeudenkäynnin jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Julkinen nöyryytys. Häpeärangaistus siis.
Mutta missä vaiheessa: kun tuomio on lainvoimainen, vai jo heti kun syytetään?
Ilmoita asiaton viesti
Selvät tapaukset yleensä, kuten rattijuoppous, törkeä liikennekäyttäytyminen, näpistykset ja varkaudet heti, jossa syyllisyys on selvä ja aukoton eikä todisteita sen kummemmin tarvita. Muut rikokset ensimmäisen tuomioistuimen päätöksen jälkeen. Kynnys kuitenkin sille, että on syytä epäillä julkistuu yleensä varsin matalin kynnyksin. Monet oikeudenkäynnit ovat jossain määrin julkisia jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka syyllinen myöntäisi olevansa syyllinen niin hän voi olla eri mieltä rikoksen vakavuudesta: näpistys vai varkaus. Pahoinpitely vai törkeä?
Raiskauksen yritys vai hyväksikäyttö – jne.
Mielestäsi siis julkisuuteen kun käräjäoikeus on tuominnut – ok. Maininnalla toki: ei lainvoimainen. ”turpiin vaan ja… – jos ei myönnä?”.
Ilmoita asiaton viesti
Rikosten julkisuus on hyvä asia. En ymmärrä miksi tekijöitä täytyisi millään tavoin suojella varsinkaan vakavia rikoksia tehneitä. Häpeärangaistus on hyvä ja ihmisillä on oikeus tietää keiden kanssa elävät yhteisössä.
Ei ihminen, joka ei muiden hengestä tai terveydestä välitä, muutu koskaan. Ajatuskin on absurdi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen sitä mieltä, että ihminen voi muuttua. Ihmeitä tapahtuu.
Niinkin asia on, että joskus rikoksia tehdään vahingossa. Ei jokainen tappo ole harkittu. Kuolemantuottamus vielä harvemmin.
Kumpi sitten on pahempi rikollinen: toisen vahingossa tappanut vai tarkoituksella ja suunnitelmallisesti toiselta varastanut – onko varastetun omaisuuden määrällä merkitystä? Varas on varas!(?)
Ilmoita asiaton viesti
Virkamiehenä tehdyt rikokset ja mielivalta tuskin merkitään.
Ilmoita asiaton viesti
Viranomaistoimijat: virkamiehet (valtio) ja viranhaltijat (kunta) ovat toki aina olleet erityisasemassa. Onko joskus sellaista vastaan nostettu juttu siten, että syyttäjä olisi vaatinut vain sakkoja?
Itselläni on pöydällä juuri viisi omankädenoikeutta. Syyttäjä ei nosta juttua yhdessäkään, koska tuomio olisi todennäköisesti ”vain” sakkorangaistus.
Ilmoita asiaton viesti
Tällainen lista pitäisi tehdä kaikista:
https://hikipedia.info/wiki/Luettelo_perussuomalaisista_joiden_toivoisimme_miettiv%C3%A4n_sit%C3%A4,_mink%C3%A4lainen_vaikutus_heid%C3%A4n_toimillaan_on_yhteiskuntarauhalle
Ilmoita asiaton viesti
Mistähän olet keksinyt, että rikosrekisteristä olisi tulossa täysin julkinen?
Ilmoita asiaton viesti
Luitko koko jutun?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi siihen olisi tarvetta jos (ja kun) rekisteri on julkinen. Kuka tahansa voi silloin tietosi sieltä tarkistaa => mihin otetta tarvittaisiin
Ilmoita asiaton viesti
Nyt en ymmärrä. Miksi otteen pitäisi olla hakemuksen liitteenä, kun kuka tahansa sen voisi netistä katsoa parilla klikkauksella.
Olet oikeassa. Koulutodistukset ovat julkisia (lähtökohtaisesti). Suomessa on nykyisinkin paljon ns. julkista tietoa jota ei saa :-/
Itse käyn juuri ”tappelua” SatKo”.a vastaan. Mutta aion voittaa 🙂
***
Palaan asiaan: työhakemukseen voisi yksinkertaisesti liittää linkin: tässä rikosrekisteriotteeni, ole paha 😉
Ilmoita asiaton viesti
Rohkenen väittää, että poliisin sähköpostitse lähettämä luottamuksellinen salattu viesti kelpaa. Oletko eri mieltä?
http://www.vehmaskangas.fi/Poliisi/Poliisi_luottamuksellinen.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Aika muuttuu!
Ilmoita asiaton viesti
Arvaako joku miksi tämän toin julki?
Seksuaalirikokset – entä sääntörikkomukset?
Kirjoitin (seksi)säännöistä hetki sitten täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Julkista rikosrekisteriä tuskin tulee, että kansalaiset voivat niitä selailla. Niitä selailee ainoastaan viranomaiset vaitiolovastuulla. Ne on tietääkseni jo käytössä.
Esimerkiksi muutama vuosi takaperin oli pedofiileistä tehty julkisia merkintöjä ja esimerkiksi Englannissa eräs mies tapettiin. Poliisitutkinnassa selvisi, että luottokortti oli varastettu ja käytetty tietoja ties mihin hämäriin tarkoituksiin.
Se mies oli syytön kaikkiin asioihin ja syylliset saivat tuomiot.
Olen aika varma, että me kaikki olemme syyllisiä johonkin, niin et kai halua mitään julkisia tietoja, mitkä aiheuttavat haittaa työpaikan, opiskeluiden, asuntojen hakemiseen?
Esimerkisi H-merkintä eli huumeet aiheuttavat jo pahoja syrjäytymisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kanssasi lähes 100% samaa mieltä!
Viranomaiset vaitiolovastuulla ja minä… millä vastuulla?
Olen sitä mieltä, että merkitystä on sillä mitä tekee ja millainen on nyt. Ei sillä mitä oli ja teki eilen. Luotan ihmisen kykyyn muuttua ja oppia.
H-merkinnät pitäisi poistaa käytöstä. Samoin kuin P:t
Kuka ensimmäisenä heittää kaverin mereen, vai miten sen oli?
Ilmoita asiaton viesti
Totta. En nyt ymmärrä Vehmaskankaan väitettä ollenkaan, eihän nyt ihan mitä tahansa ole syytä väittää täälläkään. Tietysti voi pilailla, mutta ei tämä vitsinä ole kaksinen.
Ilmoita asiaton viesti
Sarkasmiin pyrin. Joku tuumasi: ironiaa. Mutta ei totta kuitenkaan vielä tänään. Lähtökohtana kommentit: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kimmohoikkala/luotammeko-oikeuslaitokseen-onko-lapsenraiskaajan-pahoinpitely-sallittua/
Kiitän siis Kimmoa hyvästä keskustelunavauksesta, vaikkakin olen monelta osin väärää mieltä :-/
* * *
Puhtaaksi vitsiksi en tätä tarkoittanut.
Ilmoita asiaton viesti