Sananvapauden rajoittaminen rangaistuksena sääntörikkomuksesta on väärin
Eräs ongelma sananvapausasioissa on ainakin se, että sen paremmin poliisi kuin syyttäjäkään eivät kykene yleensä mieltämään sitä, että sananvapautta voidaan rajoittaa vain lailla – ei yrityksen tai yhdistyksen ylläpitämän keskustelupalstan säännöillä.
Tilanne on erilainen jos palstan ylläpitäjä on yksityishenkilö, koska yksityishenkilöllä on lupa mielensä mukaan mm. syrjiä ilman rangaistusta, siis ihan laillissti.
Kuitenkin on varsin yleistä, että henkilöiden oikeutta kirjoittaa rajoitetaan perustellen sitä sääntörikkomuksella. Asiasta lienee kokemusta monella blogistilla, minullakin.
Jos poliisi tuollaista tutkii niin todennäköistä on, että lopputuloksena on: ei rikosta, kyseessä on ollut rangaistus sääntörikkomuksesta. Poliisi tuskin lähtee tutkimaa onko jotain sääntöä oikeasti rikottu.
Nykykäytäntö mahdollistaa sen, että keskustelupalstoja ja blogialustoja ylläpitävät tahot voivat mielivaltaisesti estää ketä tahansa käyttämästä sananvapauttaan. Huomata tulee, että moni pitää menettelyä täysin oikeutettuna todeten mm.: perusta oma keskustelupalsta tai blogialusta.
Tuleeko tilanteeseen muutos, ja millainen, tulevaisuudessa, nyt kun case Trump, ja sananvapauden rajoittaminen laajemminkin, on mm. Trumpin saaman ikuisen Twitter eston myötä noussut laajaan keskusteluun.
Kirjoituskieltojen perustelut ovat yleensä ns. näennäisperusteluja.
Tällaista pohdintaa näin tiistaiaamuna n. klo. 6:36
Juhani
Ellet rohkene kommentoida julkisesti niin kerro mielipiteesi anonyymisti :
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html
Jos Facebook innostuu jatkamaan tarpeeksi vaikutusvaltaisten poliitikkojen sensurointia, sieltä löytyy lopulta vaikutusvaltaa tehdä asialle jotain.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, eihän Trumpin bannaus suututa kuin 25% USA:n väestöstä, pikku juttu Facebookin kaltaiselle toimijalle, jolle monopoliasema on yrityksen arvon kannalta elinehto.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on lailla säädetty syrjinnän kiellosta tyyliin: Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Mutta mikä on syrjintää? Mitä seikkoja yritys ei voi käyttää perusteena palvelun epäämiselle?
– voiko tuollainen seikka olla henkilön mielipide, jos mielipide ei ole laiton?
– voisiko esim. US edellyttää, että blogistilla pitää olla älypuhelin?
– voisiko esim. US edellyttää, että blogistilla pitää olla iPhone?
– voiko palveluntarjoaja edellyttää, että asiakkaalla on oltava pipo päässä?
Liittyvätkö yllä esittämäni seikat ylipäätään henkilöön. Ovatko ne sallittuja rajoitusperusteita yritystoiminnassa?
Ilmoita asiaton viesti
”– voisiko esim. US edellyttää, että blogistilla pitää olla älypuhelin?”
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys..
Ainakin jo aika useassa liikeketjussa vaaditaan että pitää olla älypuhelin saadaksesi etuisuuksia, tai liikeketjun boonuksia ja alennuksia..
Tämän hoksaa ja huomaa vasta silloin kun ei itsellä ole sitä älypuhelinta..
Muutama sellainen
– Lidil https://www.lidl.fi/lidl-plus/bonuskuponki
– Vastaava on Dresmannilla sekä kahvilaketju Espresso Housella, sekä monella muullakin..
Ja tämä yleistyy hiljalleen koko ajan, Pankitkin alkavat siirtymään mobiililaite pakkoihin yhä enemmän, miksei sitten USarikin..
Ilmoita asiaton viesti
Jos mikään keskustelupalsta ei saisi tehdä minkäänlaista moderointia, oletko myös sitä mieltä, että jos on jokin pääsääntöisesti lapsille ja nuorille suunnattu alusta, pitäisi olla ok lähetellä sinne vaikkapa pornoa (muuten laillista sellaista)?
Ilmoita asiaton viesti
Asiaan ei ole yksiselitteistä yksinkertaista vastausta. Lapsia pitää kuitenkin suojata – esim. Fb:ssa on ikäraja 12v. Toimiiko?
Moderointi on eri asia kuin sananvapauden käyttämisen estäminen ennalta. Monet lehdet, kuten mm. SK tarkastavat netin kautta lähetetyt mielipiteet ennen kuin ne julkaistaan.
Mitään väärää en näe siinä, että sääntöjen vastainen kirjoitus poistetaan, mutta kyllä ylläpidon pitäisi pystyä kertomaan poistolle perustelut, kuten miksi kirjoitus on ollut sääntöjen vastainen. Mielestäni syy ei voi olla, että ”joku ilmoitti, että kirjoitus/kommentti on sääntöjen vastainen.”
Lue: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/maxjussila/uuden-suomen-linja/#comment-3322142
Ilmoita asiaton viesti
Jos toistuvasti rikotaan sääntöjä, on vähintäänkin jäähy aika luonteva ratkaisu. Taviskäyttäjän osalta syitä tälle on, etteivät muut tekisi jatkuvia rikkomuksia ja toisaalta ettei ko. käyttäjän kannalta tarvita jatkuvasti resursseja moderointiin. Trump on tietysti monella tapaa erityisasemassa, mutta erityisasemansa turvin hän onkin kai saanut rikkoa sääntöjä pidempään kuin tavallinen käyttäjä.
Itsekin näkisin kyllä, että pelkkä jäähy olisi Twitterin osalta riittänyt, eikä pysyvästi olisi tarvinnut sulkea palvelun ulkopuolelle. Mahdolliset rikolliseen syyllistymiset ratkaistaan kuitenkin toisaalla.
Ilmoita asiaton viesti
Trumpin tapauksessa oli perusteltua bannata ja poistaa kirjoitukset, kun siinä lietsottiin kapinaa ja väkivaltaa.
Palperilla taas oli laaja tietovuoto, jossa valkohattuhakkerit ottivat kaikki tiedot talteen ja oli syytäkin. Siellä ei juuri moderoitu ja monet lietsoivat väkivaltaa ja maan ottamisesta takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Juhani!
Nähty on?
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat?
Taikka leivän jakaja lopettaa laulut….
Ei ole ilmaisia lounaita.
Jos – kun – joku tarjoaa ilmaista palstatilaa, se maksaa?
Epäsuorasti.
Ylläpitäjä käyttää valtaansa, niinkuin tahtoo ja päättää.
Siksi täältä on ulospäin vilkas poistuminen. Yhä useammat
lähtevät. Arvostavat omaa sananvapauttaan, eivä anna sitä mielivaltaisten käsiin.
Ilmoita asiaton viesti