Kyselytunti: STM pyysi huoltovarmuuskeskukselta maskeja jo 12.2.

Asiasta kertoi työministeri Tuula Haatainen eduskunnan kyselytunnilla tänään. (hetki sitten)

Niin ikään hän kertoi, että helmikuussa huoltovarmuuskeskuksen henkilöstöä lisättiin, jotta suojavälineitä pystyttäisiin tilaamaan.

Kyllä on tunaroitu. Tieto maskien tarpeesta on ollut keskuksella jo ennen helmikuun puoliväliä. Ensimmäiset maskit saatiin tänne viime viikolla. Ihmettelen!

Toinen asia mitä ihmettelen on se, että kuinka suuri joukko virkahenkilöitä tarvitaan suojavälineiden tilaamiseen?
Jostain syystä, entisenä maahantuontialan yrittäjänä, kuvittelen, että tuollaisen tilauksen pystyy yksi pätevä henkilö hoitamaan aasta ööhön.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu