THL:n uusi suositus, koska pakko

THL aikoo ensi viikolla antaa uuden koronamaskin käyttösuosituksen. Se terävöittää nykyistä suositusta, mutta on kuitenkin yhä vain suositus. Itse rohkenin kirjoituksessani 1.8. epäillä koronan toisen aallon rantautumista Suomeen.

MASKIPAKKO

Jos koronan toinen aalto iskee Suomeen voimalla, niin saammeko jopa maskipakon? Väitän, että emme, mutta voimme siinä tapauksessa saada hallitukselta vahvan suosituksen. Nykytilanteessa hallitus pitänee THL:n tulevaa näkemystä maskin käyttötarpeesta riittävänä, jopa sopivana, vaikka se onkin reilusti ylimitoitettu.

PAKKO

THL antaa nyt terästetyn suosituksen koska osa kansasta sellaista haluaa ja vaatii. Hyvä niin?

Odotelkaamme nyt rauhassa kolmisen viikkoa. Sen jälkeen on syytä miettiä suosituksia uudelleen. Onneksi nyt Helsinki-Vantaan lentokentän kautta Suomeen tulevista osa testataan. Lisäksi vapaaehtoinen karanteeni on voimassa, tottakai.

Blogissani 25.7.: Suomen viranomaisilla on mielenkiintoinen ongelma. Ylen Lounais-Suomen alueuutisissa kerrottiin eilen, että ”viranomaiset eivät pysty valvomaan vapaaehtoisen karanteenin noudattamista” – kummallista, vai kuinka? (pystyä = kyetä).

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu