Tottakai OTKES osallistuu
Jyväskylässä 168 ihmisen evakuointiin johtaneen kerrostalopalon tutkinta alkoi eilen. OTKES (onnettomuustutkintakeskus) on luvannut tehdä tänään maanantaina omalta osaltaan päätöksen siitä osallistuuko se tutkintaan.
Onnettomuus(?) ei onneksi vaatinut ihmishenkiä. Paloviranomaisilla on herännyt epäilys siitä, että onko rakentamismääräyksiä rikottu.
Neljä henkilöä oli altistunut savulle. Uutispätkästä ilmeni myös, että ainakin osa asukkaista oli toiminut väärin. He olivat palosta tiedon saatuaan lähteneet asunnostaan, vaikka ohje on, että tuollaisessa tilanteessa pitää nimenomaan pysyä asunnossa odottaen pelastustoimia.
”Alatalosta mulle soitti yks mummo, että teidän talo palaa. Sitten äkkiä vaatteet päälle. Sitten mulle tuli vielä hätä, että kun mies jäi vielä asuntoon, että miten se pääsee sieltä pois. Kyllä se sitte… ”
Ottaen huomioon onnettomuuden suuruus, sekä siihen sisältyneet riskit, rohkenen olettaa, että OTKES osallistuu tutkintaan.
Lienee niin, että jatkossa ihmisille tiedotetaan paremmin siitä miten tulipalotilanteessa pitää toimia. Ehkä myös rakentamismääräyksiä tarkennetaan, mukaan lukien suoritettavat lopputarkastukset.
OTKES päätti: https://www.satakunnankansa.fi/a/38e46553-0953-41d7-bc5a-40f2d02206e2
Ilmoita asiaton viesti
Heitin jo eilen kirjoittaessani tuonne onnettomuus-sanan perään kysymysmerkin.
Onneksi niin tein: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2324b7d-657d-4079-b4c6-f61da886cd0b
”Jyväskylän seniorikodin tuhoisa palo näyttää saaneen alkunsa kynttilästä: Poliisi epäilee rikosta”
Ilmoita asiaton viesti