Viranomaisen tekemä kollektiivinen rikos

Otsikko on hivenen virheellinen. Sen pitäisi olla: Viranomaistoimijoiden tekemä kollektiivinen rikos.

ASIAAN…

Kävipä niin, että erään viranomaisen viisi työntekijää tekivät yhteistuumin rikoksen.
”…henkilökunta on tehnyt kollektiivisen päätöksen…”

He perustelivat tekemäänsä rikosta sillä, että olivat toimineet työnantajan ohjeen mukaisesti.

Tässä tapauksessa lainvastaisen teon suorittamiseen on pyydetty nimenomainen esimiehen ohje. Se että noin on toimittu on selvinnyt vasta oikeudenkäynnin valmistelussa – miksi?

Kyse on siitä, että poliisi ei ole asiaa tutkinut vaan on esittänyt syyttäjälle, että asia jätetään tutkimatta, minkä esityksen syyttäjä on hyväksynyt. Syyttäjän hyväksyntä tutkimatta jättämiselle on johtanut siihen, että todellista syyllistä tapahtuneelle rikokselle ei ole selvitetty vaan syyllisiksi on poliisin päätöksessä katsottu viiden hengen kollegio joka on toiminut saamiensa ohjeiden mukaisesti, laittomasti.

Eräs merkittävä seikka on mielestäni sekin, että lainvastaisen työtehtävän suorittaminen on kiellettyä = laitonta!

Miksi tämän kirjoitin?

Osoittaakseni jälleen kerran, että kun järkeä ei ole sen paremmin tutkivalla poliisilla kuin syyttäjälläkään niin käy näin. Poliisi on tutkinnassa jättänyt esittämättä YHDEN tärkeän kysymyksen – poliisi ei vaan ole ymmärtänyt tuota tiettyä kysymystä esittää. Tuon kysymyksen puuttuminen on johtanut syyttäjän päätökseen: ei tarvitse tutkia koska rangaistuksena olisi vain sakko. Samalla todeten kuitenkin, että viiden hengen kollegiosta jokainen on syyllistynyt vähäiseen rikokseen.

Kenen etua tällainen palvelee?

 

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu