Yle: ”Turve korvattava pikaisesti” – patenttiratkaisu, hinta. Entä Suomen huoltovarmuus?
Kasvihuoneviljelijöistä lähes kaikki lopettavat toimintansa jos turpeen käyttö kielletään. Asiasta kertoi hiljattain Ylen uutiset.
Sitra on esittänyt turvekieltoa nopeutetulla aikataululla. Keskustelussa on unohtunut, että kasvihuonekasvit viljellään pääosin tarpeessa.
Turpeelle tarvittaisiin siis korvaaja. Vaihtoehdoksi on tarjottu mm. perliiniä ja kookoskuitua.
Eikö Suomesta löydy keksijää turpeen korvaajalle. Voitaisiinko korvaavaa massaa tehdä vaikkapa yhdistämällä villaa, kasvikuituja, sekä kompostimultaa?
Yksi tärkeä ominaisuus materiaalilla pitää olla: vedenläpäisykyky.
Yksi merkittävä ongelma asiassa lienee, että turpeen korvaajaa ei voi patentoida.
Mielenkiintoinen kysymys on myös se, että miten käy Suomen huoltovarmuuden jos kasvihuoneviljely Suomessa loppuu?
Ihan huuhaata että kasvihuoneviljelijät lopettaisivat toimintansa. Turpeelle löytyy korvaavia kasvatusalustoja kyllä.
Ilmoita asiaton viesti
Turvetta käytetään myös yleisesti käymälöiden kuivikkeena. Tässä vaiheessa keskustelua käydään lähinnä turpeen polttokiellosta, koska näitä muita varsinaisia hyötykäyttötarkoituksia varten turvetta tarvitaan vain murto-osa polttoturpeeseen verrattuna.
Muistutan kuitenkin, että 2029 voimaantulevaksi tarkoitettu kivihiilikielto estäisi turpeenpoltosta luopumisen, jos sitä ei kumota. Polttovoimaloissa ei voida käyttää pelkkää haketta vaan turvetta tarvitaan säännöstelemään polttomateriaalin kosteutta, koska pelkkä hakkeenpoltto nokeaa ja huonontaa voimalaitosten käyttöikää.
Ilmoita asiaton viesti
Viis vihanneksista, kunhan maailma pelastuu. En vain tiedä, kuinka paljon Suomen turpeenpolton lopettaminen vähentää maapallon hiilidioksidipäästöjä. Veikkaan, että sillä ei ole muuta vaikutusta kuin, että vihannekset ja työt puutarhureilta ja monelta muulta loppuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen energiahuoltovarmuus on jo saatettu hyvin kyseenalaiseen tilaan ilman näitä turvesekoilujakin.
Ilmoita asiaton viesti
On käsittämätöntä, että turpeen merkitys sähkön ja lämmön tuotannossa jatkuvasti unohdetaan. Poliitikot kiillottavat kilpeään turpeen käytön lopettamisella ja samalla unohtuu, miten sähkön ja lämmön tuotanto hoidetaan todellisessa kriisissä. Tilanne, missä laivaliikenne Itämerellä on pysäytetty eikä sähköä tai polttoaineita liiku rajojen yli, saa Suomen polvilleen lyhyessä ajassa. Oman sähköntuotannon vajaus on nykyään 20-25% luokkaa ja polttoaineiden vajaus pudottaa sen katastrofaalisen matalalle. Poliitikot katsovat maan huoltovarmuuden lähinnä sanahelinäksi. Sen voi joskus juhlapuheessa mainita, mutta että se aiheuttaisi konkreettisia toimenpiteitä on ensimmäiseksi unohdettava asia. Asiallisia perusteita ei ko. asenteelle ole. IPCC:n malli CO2:n vaikutukselle lämpötilaan joudutaan lähivuosina hylkäämään. Ilman muuta IPCC keksii hyviä selityksiä muutokselle, jotta ei menettäisi miljardeja, mitkä sillä ovat nyt komennossaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sitra puhuu turpeen käytöstä energianlähteenä, muuta käyttöä ei olla ehdotettu kiellettäväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä uutisessa todettiin: https://areena.yle.fi/1-50581098?autoplay=true
Jos turpeen energiakäyttö Suomessa loppuu niin paljonko sitä pitäisi tuottaa pelkästään kasvihuonekasvatusta varten. Mikä olisi tuon mittakaavan kannattavuus?
Aivan… työttömyystöinä, kuntouttavana työtoimintana, suo, kuokka, ja orja!
Ilmoita asiaton viesti
Jos se ei ole kannattavaa niin sitten ei kannata tuottaa. Energiaturvekin on kannattavaa vain sen takia, että se saa verotukea ja turpeennoston ympäristölle aiheuttaman haitan kärsivät ja maksavat muut kuin tuottaja.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ratkaisun yksi osa voisivat olla Kera-kollektiivit (Ylen 20:30 uutiset tänään): https://yle.fi/uutiset/3-11444571
Ilmoita asiaton viesti